Eevan kaari

Siihen aikaan kun Juho Kusti Paasikivi aloitteli tasavallan presidenttinä ja kommunistit istuivat maan avainpaikoilla pääministeri Mauno Pekkalan hallituksessa, Eeva Maija Kaarina Kuuskoski syntyi syksyyn Aurassa Turun lähellä 1946.

Kotitalon ilmapiiri oli kokoomuslainen, vaikka isän veli Reino Kuuskoski olikin maalaisliiton Urho Kekkosen kavereita. Reino Kuuskoski toimi mm. virkamieshallituksen pääministerinä, oikeusministeriön kansliapäällikkönä ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä.

Kuusi lasta, Eeva vanhimpana, oppivat, että isänmaa vaatii vastuunkantoa. Timo-isä oli ollut sodassa tykistön tulenjohtoupseerina, äiti Kirsti lottana kotirintamalla. Kun Kasperi-sedän seitsenlapsinen perhe asui saman talon toisessa kerroksessa, pihapiirissä riitti leikkikavereita, mutta myös välittäviä aikuisia.

Eevasta tuli pienempien sisarusten ja serkkujen hoitaja, mutta monesti myös leikkien johtaja: "Tuo vastuunkantajan ja huolehtijan rooli on monella tavalla seurannut mukana", Eeva sanoo.

Sisaren menetys

Auran kansakouluun pikku-Eeva tassutteli syksyllä 1953. Tuskin tiesi, että tasavallan hallitusta, tosin lyhytikäistä, veti Kekkonen jo neljättä kertaa.

Maailman kovuus tuli Eevan elämään oppikoulua aloitellessa; sisar kuoli rattijuopon yliajamana. Se oli raskas isku koko perheelle.

Oppikoulun, naapurikunnassa sijaitsevan Elisenvaaran yhteiskoulun oven Eeva avasi ensi kertaa 1957. Lukuvuoden 1964-65 hän vietti Yhdysvalloissa Youth for Understanding -stipendiaattina. Tuolloin kotimaata ohjaili Johannes Virolaisen hallitus, nykymääritelmin sinivihreä.

Vuoden 1966 vaaleissa vasemmisto sai suurvoiton. Eevan päähän asetettiin ylioppilaslakki, kun demarijohtaja Rafael Paasion hallitus istui toista päivää.

Panssarit tulivat

Kahta vuotta myöhemmin Eeva osui maailman polttopisteeseen. ”Lääkärikoulun” kävijä oli sairaalaharjoittelijana Tshekkoslovakian Brnossa. Kuukauden pituiseksi kaavailtu harjoittelujakso katkesi, kun neuvostopanssarit vyöryivät maahan 21. elokuuta 1968: ”Prahan kevät”  kuihtui, ihmiskasvoinen sosialismi jäi telaketjujen alle. Eeva pääsi viikon seikkailujen jälkeen Itävallan puolelle, sieltä liftaamalla Travemunden satamaan ja kotiin.

Lääketieteen kandidaatin paperit Eeva sai Turun yliopistosta vuoden 1968 lopussa, kun Mauno Koivisto johti tasavallassa ensimmäistä hallitustaan. Lastentautien erikoislääkäriksi hän valmistui 1982, kun Turun ”satamajätkä” Koivisto aloitteli presidenttikauttaan.

Yhteiskuntatieteiden maisteria Eevasta ei ihan tullut. Ehti kyllä käydä sosiaalipolitiikan laudaturseminaarin, suorittaa cumlauden myös sosiologiassa sekä approbaturit taloustieteessä ja käytännöllisessä filosofiassa.

Vikatmaan kelkkaan

Opiskelijapolitiikka veti Eevan lääketieteen kandidaattiseuraan ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon. Porvarismi oli siihen aikaan kova sana ja turkulaisilla vahva asema kokoomusliikkeessä. Tuolloin hän tutustui myös kokoomuksen ”remonttimiesten” pääideologiin Juha Vikatmaahan. Tämä oli ohjaamassa puoluettaan Kekkosen ulkopolitiikan tueksi ja muutoinkin keskustalaisempaan suuntaan. Pari vihittiin 1973.

Samana vuonna Eeva aloitti Turun kaupunginvaltuustossa. Ennen valtuustokauden alkua hän haki tuntumaa Itä-Suomeen; toimi kolme kuukautta Ilomantsin terveyskeskuslääkärinä.

Vuodet 1974-75 olivat alle kolmekymppiselle Turun terveyskeskuslääkärille mustat. Juha Vikatmaa uupui ja teki itsemurhan. Tytär kuoli seuraavana vuonna heti synnytyksen jälkeen.

"Silloin tunsin olevani vanha."

Eduskuntaan

Vuonna 1976 Eeva päätti ryhtyä erikoistumaan lastenlääkäriksi. Hän otti Turusta virkavapaata  ja sai paikan HYKS:n Lastenklinikan apulaislääkärinä. Oli vakaa aikomus irtautua politiikasta. Turun kokoomuksen vetoomukset ja vannominen Juha Vikatmaan nimeen olivat kuitenkin lujia. Syksyllä 1976 Eeva huomasi olevansa taas kunnallisvaaliehdokkaana. Valtuustotyö jatkui, mutta myös työ HYKS:ssä.

Virkavapaus Turusta sai jatkoa vuonna 1979. Eevasta tuli kokoomuksen kansanedustaja. Seuraavana vuonna hän siirtyi keskustan ryhmään. Katsoi, että Vikatmaan suuntaus oli kokoomuksessa hiipunut.

Nyt eduskunta irrotti hänet Turun valtuustosta. Uusi kansanedustaja päätti keskittyä eduskuntatyöhön eikä asettunut ehdolle vuoden 1980 kunnallisvaaleissa.

Lasten kotihoidontuki

Vuoden 1983 eduskuntavaalit olivat Eevalle jännittävät. Ensi kertaa keskustan riveissä. Rima ylittyi hiuksen hienosti ja eduskuntaura jatkui. Ryhmä lähetti hänet sosiaali- ja terveysministeriksi Kalevi Sorsan (sd.) punamultahallitukseen vuosiksi 1983-87.

Siinä hallituksessa taisteltiin keskustan ajamasta lasten kotihoidon tuesta. Toisella puolella otteli ensin demarien Vappu Taipale, sitten seuraajansa Matti Puhakka. Puoluesihteerien Erkki Liikasen ja Seppo Kääriäisen avittamana hallituksessa syntyi sopu kotihoidontuen rakentamisesta kunnallisen päivähoidon vaihtoehdoksi. Samalla sovittiin hoitovapaajärjestelmästä.

Ministerinä vuoden 1987 vaaleihin käynyt Eeva uusi Varsinais-Suomesta helposti kansanedustajan valtakirjansa. Vaalien jälkeen maa sai kuitenkin Harri Holkerin sinipunahallituksen ja Eevasta tuli oppositiopuolueen kansanedustaja.

Vuonna 1990 keskustaa 10 vuotta johtanut Paavo Väyrynen ilmoitti jättävänsä puheenjohtajuuden. Seuraajasta käytiin muutaman kuukauden ottelu, joka huipentui Porin puoluekokoukseen kesäkuussa. Esko Aho voitti, kakkosena tuli maaliin Eeva Kuuskoski.

Rahaministeriö saneli

Seuraavana vuonna keskustan raju vaalivoitto nosti Ahon pääministeriksi. Eevasta tuli toisen kerran sosiaali- ja terveysministeri. Hallitus sai syliinsä raskaan laman, säästökuurin ja menoleikkaukset, toimittaja Pentti Mannisen kanssa avioitunut Eeva tyttären kesäkuussa. Valtioneuvoston virkamiehet olivat äimän käkenä; eihän ministeri voi synnyttää, kun siitä ei ole edes pykäliä.

Eeva ymmärsi hallituksessa säästövaatimukset. Hän ei kuitenkaan niellyt sitä, että STM ei saanut olla mukana määrittelemässä, mihin säästöt kohdennetaan. Valtiovarainministeriön saneluun tuskastuneena hän jätti hallituksen keväällä 1992, lykkäsi tosin pääministerin pyynnöstä jonkin aikaa eronsa julkistamista.

Alkukesästä 1993 Eeva suostui kansanliike Muutos 94:n presidenttiehdokkaaksi. Kokemus osoitti, että organisoimattomien liikkeiden menestymismahdollisuudet ovat olemattomat, kun norsut tanssivat.

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Eeva ei asettunut ehdolle. Taakse jäi 16 eduskuntavuotta. Hänestä tuli ensin lastensuojelujärjestön ohjelmajohtaja, sitten pääsihteeri. 12 vuoden ura katkesi 2007. Sitä edelsi erikoinen prosessi ja hovioikeuden äänestämällä antama tönäisytuomio. Siihen vedoten lastensuojelujärjestön johto erotti Eevan.

Joulukuun alussa 2007 Eeva aloitti sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry:n pääsihteerinä. YTYyn kuuluu 128 järjestöä.

Tammikuussa 2010 sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä kutsui Eevan valtiosihteerikseen. Kun Hyssälä siirtyi Kelan pääjohtajaksi, ja ministeriksi tuli Juha Rehula, Eeva jatkoi valtiosihteerin tehtävässä.

Eeva palasi kesäkuussa 2011 pääsihteeriksi Ytyyn. Yty "sulautui" vuoden 2012 alussa toimintansa aloittaneeseen sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöelimeen Soste ry:hyn Eeva toimi siellä johtajana eläkkeelle jäämiseensä 1.3.2013 saakka.

Kesäkuussa 2015 Eeva valittiin Eläkeliiton puheenjohtajaksi. Samaan aikaan (5.6.) hänet promovoitiin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi.

"Pitää tehdä hyvin"

Eeva pitää itseään uutterana ja oikeudentuntoisena.

"Tähän kotona kasvatettiin. Joskus olisi hyvä luovia ja jättää ikävät asiat sanomatta, mutta rehellisyys on länsirannikon perintö. Toisaalta asiat pitää tehdä hyvin. Vaikka maailma ei kiittäisi, itse pystyy kuitenkin tekemisiään arvostamaan."

"Olen koko ikäni ollut ihmisten kanssa tekemisissä. Kaikki tärkeä on syntynyt yhdessä toisten kanssa. Olen innostuvainen, mutta myös sitkeä, joskus ehkä yritän liiankin pitkään. Epäonnistumisesta en lannistu, siedän myös toisten epäonnistumisia. Mutta vapaamatkustajat ja kermankuorijat eivät ole ihailuni kohteita", Eeva sanoo.

Lue lisää Eevan tarinaa. Tästä Eevan artikkeliin kirjassa "Miten meistä tuli kansanedustajia" (pdf)