Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen kiitteli TV1:n lauantaiaamussa, että puolue-evoluutiota ei ole tuotu hallituksen sisään. Valtiovarainministeri viittasi keskustan laskevaan kannatukseen ja sisäiseen kipuiluun.

On hyvä, että hallitus hoitaa tasavallan tärkeitä asioita. Mutta puoluejohtajien on myös kysyttävä, miten demokratia jaksaa. Miksi ihmiset eivät halua tulla mukaan puoluetoimintaan. Ja toisaalta, eikö ole jo surkuhupaisaa, että kuka tahansa voi tulla minkä tahansa puolueen ehdokaslistalle? Kunhan vaan suostuisi!

* * * *

Oma sukupolveni kasvatettiin siihen, että äänestäminen ja yhteiskunnalliset tehtävät ovat kansalaisvelvollisuus. Päätöksentekijöitä kunnioitettiin. Missä on yhteiskunnallisten toimijoiden arvostus nyt?

Tilalle on tullut humu ja markkinameininki. Politiikankin sivuja hallitsevat tekstiviestit. Seksi tuntuu sielläkin olevan kiinnostavin särmä. Pääkirjoituksia myöten valitellaan, että suomalaiset eivät ole perillä politiikasta eivätkä EU-ympyröistä.

Media ja politiikka kulkevat käsi kädessä. En arvioi, onko syy sysissä vai sepissä. Ihmetytti kyllä, kun uutislähetyksessä pääministerin kriisitalkoot mainittiin ensimmäisenä ja huomattiin työmarkkinaneuvottelujakin käydyn, mutta pääsisältönä oli pastori Mitro Revon kaapu- ja ehdokaskiemurat.

* * * *

Muistan, kun 1980-luvulla Ville Komsi ja Kalle Könkkölä tulivat eduskuntaan vähän kummallisina yhden asian miehinä. Ville puhui ympäristöstä ja Kalle vammaisista. Vanhat puolueet lohduttivat itseään, että "ilmiöt" menevät kohta ohi. Niin ei käynyt. 30 vuodessa evoluutio loi suureksi pyrkivän puolueen.

Nyt aallon harjalla on Timo Soini,  joka nakertaa keskustan kannatusta. Uskon, että perussuomalaiset ponnistavat jostakin todellisesta, vaikka julkisuuden täyttääkin Soinin retorinen nokkeluus ja itsetietoisuus.

Soinillekin näyttävät kaikki keinot olevan luvallisia. Hän ei edes häpeä, että aikoo EU:n vastustajana vain piipahtaa EU-parlamentissa. Eikö se jo ole kansanvallan pilkkaamista?

* * * *

Minusta tuntuu, että poliittinen järjestelmämme tarvitsee nyt kuitenkin soineja ja repoja. Uskon, että demokratia on itseään kivuliaastikin korjaava systeemi. Asioiden täytyy kypsyä, ennen kuin paise puhkeaa ja paraneminen alkaa.

Tämä edellyttää, että puolueiden vastuuhenkilöillä on uskallusta kysyä, mikä on puolueiden tehtävä ja tila. Jospa paljastuukin, että talouskriisin suurin ongelma ei olekaan rahojen loppuminen, vaan se, että arjestamme puuttuu aatteita ja arvoja. Ilman niitä politiikka ei kykene toimimaan yhteiskunnallisen kehityksen veturina ja vastuunkantajana. Yritykset ja kansanliikkeet eivät pysty puolueita korvaamaan.

Keskustalle olisi tervehdyttävää arvioida, onko se hoitanut lähiöiden ja perukoiden köyhien asiaa, onko se yhä sivistysaatteen puolue ja mitä ihmisyys on 2000-luvulla? Ja sekin olisi hyvä muistaa, että vaikka politiikassa ajetaan asioita, sen tärkeintä käyttövoimaa ovat arvot ja tunteet.

Ne eivät saa jäätyä.

Eeva Kuuskoski

Kommentoi blogia Uuden Suomen sivulla oheisesta linkistä:

http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/2009/05/11/puolueiden-uusi-tuleminen/