Uutiset

9.2.2024Haloo STM, missä soten sisältöohjausLue lisää »20.1.2020Muotokuva Eläkeliiton LehmirantaanLue lisää »18.11.2019Ilta-Sanomien haastattelu 19.10.2019Lue lisää »

Ahde oikealla asialla

Sunnuntai 13.3.2011 klo 23.18 - Eeva Kuuskoski

Vallan upeaa. Viisi kilometriä hiihtoa meren jäällä tekee hyvää jäsenille, mutta se piristää myös mieltä. Kun vielä aurinko paistaa, kokee saaneensa vallan mainion energiaruiskeen.

Suosittelen meren jäällä hiihtämistä siksikin, että ei ole riskiä luiden katkeamisesta vauhdikkaassa alamäessä.

Liikunnan arvo on myös terveyspolitiikassa noussut huikeaa vauhtia.

Muistan, kun 1980-luvun puolivälissä valmistelimme hallituksen terveyspoliittista selontekoa eduskunnalle. Aivan viime metreillä ympäristöministeri, himoliikkuja Matti Ahde ihmetteli ministerivaliokunnan kokouksessa, missä on liikuntaosio.

Oli kai liikunta sentään mainittu, mutta ministerivaliokunnan käsittelyn jälkeen se sai selontekoon oman kappaleensa. Nyt jälkeenpäin arvioiden se jäi silti aivan liian vähälle.

Silloin ajateltiin, että liikunta on avainasioita sydänsairauksien ehkäisyssä. Nyt tiedämme, että liikunta on ratkaisevan tärkeä osa ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämisessä.

Lähes kaikkien sairauksien ehkäisyohjelmissa suositellaan runsasta liikuntaa. Tämä ei koske vain tukielinsairauksia. Syövän ennaltaehkäisyssä liikunnalla on suuri merkitys.

Samoin toisen paljon työkyvyttömyyttä aiheuttavan sairausryhmän, mielenterveyden häiriöiden ehkäisyssä ja hoidossa liikunnalla on tärkeä rooli.

Takavuosina naureskeltiin, että lääkärien pitäisi kirjoittaa liikuntareseptejä, jotta ihmiset saadaan harrastamaan liikuntaa. Tänä päivänä se on totisinta totta. Lääkärin ammattitaitoon kuuluu se, että hän osaa neuvoa potilaalle oikeanlaista liikuntaa. Ei riitä yleinen toteamus, että olisi hyväksi liikkua.

Ikäihmisten terveyden ja toimintakyvyn säilyminen on nyt tärkeimpiä yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Ihmisen terveys rakentuu pääosin lapsuudessa ja keski-iässä. Mutta jokainen voi kuitenkin vaikuttaa toimintakykyynsä myös eläkeiässä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä ruveta liikkumaan, kävelemään ja hiihtämään!

Säännöllinen ja oikein annosteltu liikunta ylläpitää ikäihmisten toimintakykyä paremmin kuin mikään tunnettu lääke. Päätöksentekijöiden tulee ottaa tämä tutkittu tieto vakavasti.

Nyt on pidettävä huolta siitä, että myös vanhenevilla ihmisillä on mahdollisuudet liikkua. Perusteltua on, että päiväsaikaan ikäihmiset saisivat käyttää uimahalleja ja muita liikuntatiloja halvemmalla, jopa ilmaiseksi. Ja perusteltua on myös hiekoittaa jäiset kadut ja torit.

Tietenkin terveyden vaalimisessa valttia ovat tupakoimattomuus, terveellinen ravinto ja alkoholin käytön kohtuullisuus. Tämä koskee ikäihmisiä, mutta siinä on viisautta meille nuoremmillekin.

Mutta mikä tärkeintä, tutkimustieto kertoo, että jo säännöllinen kävely riittää terveyttä ylläpitäväksi liikunnaksi. Se vilkastuttaa aivojen toimintaa ja ehkäisee muistisairauksia.

Terveyden ja sairauksien hoitoon haetaan kiihkeästi ja yksipuolisesti ratkaisuja yksilöterapian kentältä. Meillä täytyy olla hyvin toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta meidän täytyy kiinnittää paljon enemmän huomiota yhteisöllisyyden vahvistamiseen.

Yksi tärkeä keino on senioriasumisen kehittäminen niin, että ikäihmisellä on oma koti – omaa reviiriä – mutta samassa talossa hänellä on myös yhteisö: ystäviä, ruokailukumppaneita sekä peli- ja liikkumiskavereita.

Eeva Kuuskoski

Avainsanat: liikunta, terveys, hiihtäminen