Ehdokkaatko tautisia? - Politiikan puolustus

Lauantai 19.3.2011 klo 8.35 - Eeva Kuuskoski

Kiiruhdin Naistenpäivän räntäsateessa Rautatieaseman sisähalliin. Siellä naisjärjestöt ja eri tasa-arvoatoimijat, palkansaajajärjestöt muiden muassa, esittelivät kampanjoitaan.

Sibelius-lukion kuoro kajautti ilmoilla ihanat sävelet. Yhtäkkiä Yhdysvaltain varapresidentin puolisokin saapui turvamiehineen tutustumaan suomalaiseen tasa-arvotyöhön.

Hieno juttu.

Oven ulkopuolella räntäsateessa oli telttakatos. Sen vierellä ehdokkailla oli lupa jakaa vaaliesitteitä, ei valtion omistamissa lämpimissä sisätiloissa.

Mitä pelottavaa kansanedustajaehdokkaissa oikein on? Joskus tuntuu, että politiikan toimijoiden uskotaan sairastavan ruttotautia, niin vaikeaa on saada paikkaa poliittisiin tapaamisiin.

Tontin omistajalla on oikeus päättää, voiko alueella järjestää tilaisuuksia. Kauppakeskukset ovat hyvin kitsaita antamaan tai edes vuokraamaan katettuja tilojaan politiikan toimijoille. Kahvilanpitäjäkin pelkää usein leimautumista.

Kaupungilta luvan anominen on byrokraattista, varsinaista labyrinttisuunnistusta. Lähes aina peritään maksu, jos haluat esitteinesi tavata kansalaisia kadunkulmassa tai torilla. Sata euroa on ehdokkaan pienelle tukiryhmälle tai puolueyhdistykselle suuri raha.

Mediassa on syytöksiä siitä, että vallan käyttäjät eivät tunne ihmisten arkea eivätkä halua kohdata kansalaisia.

Ydinkysymys on, miten poliitikkojen ja kansalaisten vuorovaikutus toimii?

Teatterintekijätkin ovat oivallisesti puuttuneet kansalaisten ja poliitikkojen suhteeseen. KoKo-teatterin esitys ”Äänestä mua” antoi paljon ajattelemisen aihetta.

Poliitikoilla on varmasti syytä itsekriittisyyteen. Kaikki median julkisuus on kelvannut. Fakta ja fiktio ovat menneet iloisesti sekaisin.

Yhteisten asioiden ajaminen tarvitsee julkisuutta, mutta poliitikon tehtävä on ihan muuta kuin markkina- tai sirkuspellen rooli.

Myös vaalirahoitusepäselvyydet ovat syöneet poliitikkojen uskottavuutta. Hyvä, että siinä on nyt uudet säännöt.

Nyt on uskallettava puolustaa kansanvaltaa ja politiikkaa. Ovatko suomalaiset unohtaneet, että puolueet ovat vahvasti rakentaneet suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Se on ollut monen väestöryhmän osalta kovaa kamppailua oikeuksien ja toimeentulon sekä kehitysmahdollisuuksien puolesta. Hyvinvointi ei ole laskeutunut Suomeen itsestään.

Kun tarkkailee maailmaa laajemmin, ymmärtää suomalaisen kansanvallan arvon. Oikeusvaltiossa tarvitaan vapaita kansalaistoimijoita, hyvää virkakuntaa, talouden osaajia, riippumatonta tuomiovaltaa, mutta myös poliittisia puolueita ja luotettavia poliitikkoja.

Poliitikoilla on nyt näytön paikka. Suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumiskehitykseen on saatava suunnanmuutos. Ahneen rahan tuholaukkaan on pantava suitset.

Ja valta tarvitsee aina myös kontrollia. Reilu, avoin ja osaava media on hyvän yhteiskunnan yksi kivijalka.

Mutta väitän, että hyvää yhteiskuntaa ei rakenneta sillä, että asiantuntijat ja media ottavat politiikan paikan.

Eeva Kuuskoski