Talouskriisiä puidaan joka puolella. Hyvä niin. Vaikeat ajat ovat varmasti edessä.

Miten se pääsi taas yllättämään? Kuulemma joku ensimmäisen kauden kansanedustaja oli epäillyt jo vuosi sitten, että Euroopan velkainen talous ei kestä. Mutta kukapa nyt asiantuntemattomien puheista välittäisi. Yhden totuuden maassa on hankala keskustella!

Kriisipuheen keskeltä on alkanut kuulua, että perusturvan parantamiseen ei nyt ole varaa. Tärkeää, sanovat, mutta nyt ei ole oikea aika.

Kerroimme muille eurooppalaisille 1980-luvun lopulla, että Suomessa ei ole enää köyhyyttä. Ei perustoimeentuloturva ollut silloinkaan aukoton. Esimerkiksi kaikilla työttömillä - puolison tulojen tarveharkinnasta johtuen - ei ollut oikeutta työttömyysturvan peruspäivärahaan. Parissa vuosikymmenessä perusturvaetuudet, niin päivärahat, kotihoidontuki, lapsilisät, ovat jääneet talouskehityksessä hurjasti jälkeen. SATA-komitealla on töitä!

Mieltäni polttaa, onko meillä rohkeutta ja viisautta nähdä, että nyt on vihoviimeinen hetki parantaa toimeentulon perusturvaa. Se on osa sitä yhteisöllisyyden perustaa, jota tämä hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee. Eikä ole kunniaksi, että olemme tuloerojenkin kasvussa ennätysvauhdissa.

Hallitus on ilmoittanut pitävänsä kiinni meille palkkatyöläisille lupaamistaan verohelpotuksista. Se uskoo ja toivoo, että käytämme verokevennykset kulutukseen ja talouskasvuun. Tosin kukaan ei voi tietää, menevätkö kevennykset kulutukseen vai sukanvarteen.

Vieläkin perustellumpaa on parantaa perusturvan varassa elävien arkitaloutta. Sinne ohjatut eurot menevät varmasti kulutukseen. Pääministeri-valtiovarainministeri -voimakaksikon soisi puhuvan vahvasti perusturvan parantamisen puolesta.

Nykyaikainen ja oikeudenmukainen perustoimeentulo ei lyö korvalle ahkeruuden palkitsemista. Olen vakuuttunut, että se on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen selviytymiskeino globaalin talouden markkinoilla, vaikka se on vielä tänään joillekin guruille outo asia.

* * *

Rahallakaan ei saa kaikkea. Yhteisöllisyyden lisäämistä on koulutragedioiden jälkeen vaadittu yhtenä miehenä. Nyt pitäisi kiireidenkin keskellä miettiä, mitä se on.

Yhteisöllisyyden peruspilari on aika, se, että olemme ihmisinä läsnä toinen toisillemme; kotona lapsillemme ja muille läheisille, ja että meillä on aikaa rakentaa pieniä yhteisöjä, sanoa huomenta naapurillekin.

Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet kauppojen sunnuntaiaukiolosta. Ostosaikaako me tarvitsemme lisää? Eikö hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen pitäisi etsiä sellaisia rakenteellisia ratkaisuja, jotka luovat selkeämpää rytmiä työlle ja levolle, antavat ihmisille mahdollisuuksia rauhoittua ja pysähtyä.

Kiinteistöinvestoinnit tietysti poikivat paremmin, jos kauppa pyörii kellon ympäri seitsemänä päivänä viikossa. Suomalaisten hyvinvointia se tuskin lisää. Kysymys on paljon enemmästä kuin siitä, voiko perheeni mennä sunnuntaina ostoksille. Kysymys on koko yhteiskunnan arvoista ja kulttuurista.

Eeva Kuuskoski

Voit kommentoida blogia Uuden Suomen sivuilla osoitteessa:

http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/2008/11/24/mieltani-polttaa/