Luottamus kansanvaltaan on ollut köyhän enemmistön tulevaisuuden turva. Suomenkin historiasta tiedämme, että vähäväkisimmät ovat voineet panna toivonsa vain politiikan varaan.

Hyvinvointivaltio on kohentanut tavallisen ihmisen elämää; kouluja on rakennettu, hoitolaitoksia perustettu ja taloudellista turvaa lisätty. 1980-luvun lopulla väitimme jo, että Suomesta on köyhyys kitketty.

Mutta missä on viimeisten 20 vuoden aikana ollut köyhien toivo? 1990-luvun ankara lama kuritti kansakuntaa perin juurin. Monista asioista oli tingittävä, mutta valtiovallan leikkaustoimet koskivat erityisesti ihmisten perustoimeentuloon liittyviä etuuksia. Sieltä säästettiin, missä vastarinta oli heikointa.

Laman jälkeen olemme eläneet lihavia vuosia. Paljon uutta on syntynyt ja työssäkäyvien ansiokehitys on ollut hyvä. Kuitenkaan perustoimeentuloturvaan tehtyjä leikkauksia ei ole paikattu, korotuksista puhumattakaan. Kun vain osa perusturvaetuuksista on sidottu edes elinkustannusindeksiin, köyhyys on taas monen kodin arkipäivää.

Tilastotkin ovat jo vuosia kertoneet, että köyhissä perheissä elävien lasten lukumäärä on kasvussa. Tiedetään tarkkaan, että köyhyys uhkaa lapsiperheitä, joissa on alle 3-vuotias lapsi, useampia lapsia tai joissa on vain yksi huoltaja. Terveyserot ovat lisääntyneet samalla kun suomalaisten terveydentila on keskimäärin kohentunut. Ruokapankkien jonotkaan eivät ole lyhentyneet.  Eurostatin mukaan joka kahdeksas arvioidaan köyhäksi. Se on lähes puolimiljoonaa suomalaista.

.

Uutta on se, että meillä on jälleen köyhiä eläkeläisiä peräti 200 000. Ja uutta on sekin, että köyhien joukossa on myös työssä käyviä ihmisiä. Tiedetään, että työ on paras suoja köyhyyttä vastaan. Työmarkkinoiden epävakaus on kuitenkin merkinnyt sitä, että kun sieltä kerran putoaa, on vaikea päästä takaisin hyvälle työuralle.

Köyhyys on nyt aikaisempaa sitkeämpää ja pitkäkestoista. Myös toimeentulotuen asiakkuus on pitkäaikaista; ihmiset joutuvat sinnittelemään toivottomassa tilanteessa jopa vuodesta toiseen.

Meillähän on ollut erilaisia köyhyysohjelmia. Totta. Mutta niiden vaikutukset ovat olleet kovin heiveröiset, koska ongelmavyyhteen ei ole tartuttu määrätietoisesti eikä riittävän perusteellisesti. Vai onko puuttunut tahtoa? Viimeisten 20 vuoden aikana on ollut hyvin erilaisia hallituskokoonpanoja sinipunaisesta sateenkaaresta sinivihreään. Silti yksi kymmenesosa suomalaisista on jäänyt lähes tyystin ilman hyvinvoinnin kasvun hedelmiä.

SATA-komitean syntysanat pohjaavat nykyhallituksen ohjelmaan; täytyy parantaa työn kannustavuutta, vähentää köyhyyttä ja turvata riittävä perusturva kaikissa elämäntilanteissa. Näin juuri. Köyhän toivo on euroissa.

Komitea on vetänyt ensimmäiset linjansa. Nyt lähenevät tasavallan suuret päivät. Hallituksen puolivälin tarkastelussa on mahdollisuus osoittaa kouriintuntuvasti, että hallituksen värillä on väliä.

Eeva Kuuskoski

Ps. Jos haluat kommentoida blogia, tee se Uuden Suomen sivustolla

 http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/