"Postia pappi Jaakobille" ei pärjää popkornielokuvien puristuksessa, elokuvakriitikko kirjoitti.

Näin voi olla. Se on omanlaisensa. Klaus Härö ei taaskaan mennyt jonon jatkona. Hän on ohjannut jo monta koskettavaa, erilaista elokuvaa.

Uhrautumista ja hyvän tekemistä kuvaavan elokuvan tulo teattereihin osoittaa, että myös amerikkalaisen kaupallisuuden kulta-aikana on vaihtoehtoja. Tarvitaan vain näkemystä ja uskallusta sen toteuttamiseen.

* * * *

Tärkein oppi 1990-luvun lamasta on se, että aina on monta tapaa toimia. On kuitenkin ratkaistava, mikä on arvokasta ja tärkeää. Kaikkea ei voi saada.

Muistan hyvin, miten minullekin silloin vakuuteltiin, että hallituksella ei ole vaihtoehtoja. Aina kuitenkin tehdään valintoja, vaikka nyt ei enää  kannatakaan kinastella, kuka silloin oli oikeassa tai vähiten väärässä.

Tämänkin talouskriisin keskellä on ymmärrettävä, mitä elämässä pitää suojella ja vaalia. Kriisitilanne voi synnyttää kivun kautta myös uutta, toisenlaista. Siksi yhteiskunnallisen keskustelukuoron täytyy aina olla moniääninen. Elvytystä kritisoivillekin on oltava tilaa.

* * * *

Kansanvalistaja Seppo Niemelä muistutti äskettäin lehtihaastattelussa, että suomalainen sivistys, alun perin kansansivistys, käsitetään liian kapeasti. Yritämme sivistää itseämme, kehittää omaa persoonaamme kilpailukykyiseksi timantiksi.

Niemelä palauttaa mieleen, että kansansivistyksen alkuisät pitävät itsensä kehittämistä tarkoituksettomana, ellei persoonan sivistys tule kanssaihmisten hyväksi.

Sivistystyö tarvitsisi oman yhteisöllisen piirteensä, jolloin se voisi vastata yhteiskunnassa lähes räjähtäen kasvavaan sivistystarpeeseen. Tässäkin kaivattaisiin toisenlaista.

Onko vapaista kansalaisjärjestöistä uuden tuojiksi?

* * * *

Entä kuka lohduttaisi Nyytiä? Mitä tapahtuu kun vatsatautimörkö ravistelee tyytyväisenä omassa kodissaan asuvaa 80-vuotiasta vanhusta. Monta päivää kivuliaana, voimattomana ja yksin on kova koettelemus.

Ikääntyneistä ystävistä ei ole apua. Naapurina asuvat lapsiperheet eivät ole tottuneet "häiritsemään" vanhuksia. Terveyskeskus vakuuttaa, että jos on tarvetta tiputukseen, petipaikka löytyy. Iso lapsikatras kaartelee kukin tahollaan.

Yksilökeskeisessä elämisen mallissamme on asioita, jotka kaipaavat muutosta. Ammatillisen avun rinnalle tarvitaan aina läsnä olevia, vieressä kulkevia ihmisiä, meitä.

Voisiko arjessakin tehdä toisin?

Eeva Kuuskoski

Kommentoi blogia osoitteessa:

http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/2009/04/09/hyva-klaus/