Ehdokkaatko tautisia? - Politiikan puolustus

Lauantai 19.3.2011 klo 8.35 - Eeva Kuuskoski

Kiiruhdin Naistenpäivän räntäsateessa Rautatieaseman sisähalliin. Siellä naisjärjestöt ja eri tasa-arvoatoimijat, palkansaajajärjestöt muiden muassa, esittelivät kampanjoitaan.

Sibelius-lukion kuoro kajautti ilmoilla ihanat sävelet. Yhtäkkiä Yhdysvaltain varapresidentin puolisokin saapui turvamiehineen tutustumaan suomalaiseen tasa-arvotyöhön.

Hieno juttu.

Oven ulkopuolella räntäsateessa oli telttakatos. Sen vierellä ehdokkailla oli lupa jakaa vaaliesitteitä, ei valtion omistamissa lämpimissä sisätiloissa.

Mitä pelottavaa kansanedustajaehdokkaissa oikein on? Joskus tuntuu, että politiikan toimijoiden uskotaan sairastavan ruttotautia, niin vaikeaa on saada paikkaa poliittisiin tapaamisiin.

Tontin omistajalla on oikeus päättää, voiko alueella järjestää tilaisuuksia. Kauppakeskukset ovat hyvin kitsaita antamaan tai edes vuokraamaan katettuja tilojaan politiikan toimijoille. Kahvilanpitäjäkin pelkää usein leimautumista.

Kaupungilta luvan anominen on byrokraattista, varsinaista labyrinttisuunnistusta. Lähes aina peritään maksu, jos haluat esitteinesi tavata kansalaisia kadunkulmassa tai torilla. Sata euroa on ehdokkaan pienelle tukiryhmälle tai puolueyhdistykselle suuri raha.

Mediassa on syytöksiä siitä, että vallan käyttäjät eivät tunne ihmisten arkea eivätkä halua kohdata kansalaisia.

Ydinkysymys on, miten poliitikkojen ja kansalaisten vuorovaikutus toimii?

Teatterintekijätkin ovat oivallisesti puuttuneet kansalaisten ja poliitikkojen suhteeseen. KoKo-teatterin esitys ”Äänestä mua” antoi paljon ajattelemisen aihetta.

Poliitikoilla on varmasti syytä itsekriittisyyteen. Kaikki median julkisuus on kelvannut. Fakta ja fiktio ovat menneet iloisesti sekaisin.

Yhteisten asioiden ajaminen tarvitsee julkisuutta, mutta poliitikon tehtävä on ihan muuta kuin markkina- tai sirkuspellen rooli.

Myös vaalirahoitusepäselvyydet ovat syöneet poliitikkojen uskottavuutta. Hyvä, että siinä on nyt uudet säännöt.

Nyt on uskallettava puolustaa kansanvaltaa ja politiikkaa. Ovatko suomalaiset unohtaneet, että puolueet ovat vahvasti rakentaneet suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Se on ollut monen väestöryhmän osalta kovaa kamppailua oikeuksien ja toimeentulon sekä kehitysmahdollisuuksien puolesta. Hyvinvointi ei ole laskeutunut Suomeen itsestään.

Kun tarkkailee maailmaa laajemmin, ymmärtää suomalaisen kansanvallan arvon. Oikeusvaltiossa tarvitaan vapaita kansalaistoimijoita, hyvää virkakuntaa, talouden osaajia, riippumatonta tuomiovaltaa, mutta myös poliittisia puolueita ja luotettavia poliitikkoja.

Poliitikoilla on nyt näytön paikka. Suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumiskehitykseen on saatava suunnanmuutos. Ahneen rahan tuholaukkaan on pantava suitset.

Ja valta tarvitsee aina myös kontrollia. Reilu, avoin ja osaava media on hyvän yhteiskunnan yksi kivijalka.

Mutta väitän, että hyvää yhteiskuntaa ei rakenneta sillä, että asiantuntijat ja media ottavat politiikan paikan.

Eeva Kuuskoski

Ahde oikealla asialla

Sunnuntai 13.3.2011 klo 23.18 - Eeva Kuuskoski

Vallan upeaa. Viisi kilometriä hiihtoa meren jäällä tekee hyvää jäsenille, mutta se piristää myös mieltä. Kun vielä aurinko paistaa, kokee saaneensa vallan mainion energiaruiskeen.

Suosittelen meren jäällä hiihtämistä siksikin, että ei ole riskiä luiden katkeamisesta vauhdikkaassa alamäessä.

Liikunnan arvo on myös terveyspolitiikassa noussut huikeaa vauhtia.

Muistan, kun 1980-luvun puolivälissä valmistelimme hallituksen terveyspoliittista selontekoa eduskunnalle. Aivan viime metreillä ympäristöministeri, himoliikkuja Matti Ahde ihmetteli ministerivaliokunnan kokouksessa, missä on liikuntaosio.

Oli kai liikunta sentään mainittu, mutta ministerivaliokunnan käsittelyn jälkeen se sai selontekoon oman kappaleensa. Nyt jälkeenpäin arvioiden se jäi silti aivan liian vähälle.

Silloin ajateltiin, että liikunta on avainasioita sydänsairauksien ehkäisyssä. Nyt tiedämme, että liikunta on ratkaisevan tärkeä osa ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämisessä.

Lähes kaikkien sairauksien ehkäisyohjelmissa suositellaan runsasta liikuntaa. Tämä ei koske vain tukielinsairauksia. Syövän ennaltaehkäisyssä liikunnalla on suuri merkitys.

Samoin toisen paljon työkyvyttömyyttä aiheuttavan sairausryhmän, mielenterveyden häiriöiden ehkäisyssä ja hoidossa liikunnalla on tärkeä rooli.

Takavuosina naureskeltiin, että lääkärien pitäisi kirjoittaa liikuntareseptejä, jotta ihmiset saadaan harrastamaan liikuntaa. Tänä päivänä se on totisinta totta. Lääkärin ammattitaitoon kuuluu se, että hän osaa neuvoa potilaalle oikeanlaista liikuntaa. Ei riitä yleinen toteamus, että olisi hyväksi liikkua.

Ikäihmisten terveyden ja toimintakyvyn säilyminen on nyt tärkeimpiä yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Ihmisen terveys rakentuu pääosin lapsuudessa ja keski-iässä. Mutta jokainen voi kuitenkin vaikuttaa toimintakykyynsä myös eläkeiässä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä ruveta liikkumaan, kävelemään ja hiihtämään!

Säännöllinen ja oikein annosteltu liikunta ylläpitää ikäihmisten toimintakykyä paremmin kuin mikään tunnettu lääke. Päätöksentekijöiden tulee ottaa tämä tutkittu tieto vakavasti.

Nyt on pidettävä huolta siitä, että myös vanhenevilla ihmisillä on mahdollisuudet liikkua. Perusteltua on, että päiväsaikaan ikäihmiset saisivat käyttää uimahalleja ja muita liikuntatiloja halvemmalla, jopa ilmaiseksi. Ja perusteltua on myös hiekoittaa jäiset kadut ja torit.

Tietenkin terveyden vaalimisessa valttia ovat tupakoimattomuus, terveellinen ravinto ja alkoholin käytön kohtuullisuus. Tämä koskee ikäihmisiä, mutta siinä on viisautta meille nuoremmillekin.

Mutta mikä tärkeintä, tutkimustieto kertoo, että jo säännöllinen kävely riittää terveyttä ylläpitäväksi liikunnaksi. Se vilkastuttaa aivojen toimintaa ja ehkäisee muistisairauksia.

Terveyden ja sairauksien hoitoon haetaan kiihkeästi ja yksipuolisesti ratkaisuja yksilöterapian kentältä. Meillä täytyy olla hyvin toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta meidän täytyy kiinnittää paljon enemmän huomiota yhteisöllisyyden vahvistamiseen.

Yksi tärkeä keino on senioriasumisen kehittäminen niin, että ikäihmisellä on oma koti – omaa reviiriä – mutta samassa talossa hänellä on myös yhteisö: ystäviä, ruokailukumppaneita sekä peli- ja liikkumiskavereita.

Eeva Kuuskoski

Lasten kasvurauha takaa aitoa kestävyyttä

Sunnuntai 20.2.2011 klo 12.57 - Eeva Kuuskoski

Kestävyysvaje on nykypolitiikan muotisana. Sillä kuvataan taloutta, valtion budjetin näkymiä, eläkejärjestelmän tulevaisuutta, miksei ympäristön tilaakin.

Näistä saadaan isoja ja olennaisia lukuja. Mutta vieläkin tärkeämpää on se, kestääkö ihminen.

Millainen kestävyysvaje on meidän ihmisten keskuudessa? Jaksammeko me kantaa arjen kuormiamme? Kulkevatko oikeudet ja vastuut sukupolvien ketjussa kuten pitäisi?

Sosiaali- ja terveysministeriö on toteuttanut muutaman vuoden ajan Masto-hanketta laajan yhteistyöverkoston kanssa. Tavoitteena on ollut masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen.

Hanke osoittaa, että työelämän ja terveydenhuollon toimenpiteillä voidaan vaikuttaa. Vaikka ennenaikaisen eläköitymisen vähentäminen on pitkäjänteistä työtä, tuloksia näkyy jo nyt. Masennusperäisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on parina kolmena viime vuotena kääntynyt laskuun.

Asiantuntijat toivat Maston päätösseminaarissa esille, että ihmisen stressinsietokyky muovautuu jo lapsuudessa. Lapsen kokemat ja oppimat fyysiset ja psyykkiset reaktiot pulpahtavat pintaan työvuosina.

Lapsi voi joutua kantamaan aikuisen vastuita esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppailevissa perheissä. Hän esimerkiksi huolehtii vanhemmistaan ja sisaruksistaan, ja voi joutua kasvamaan jatkuvan pelon, turvattomuuden ja häpeän alla. Näin hänelle kehittyy tietty tapa reagoida ympäristön ärsykkeisiin.

Tämä hankalissa oloissa ”opittu” reagointitapa toimii sitten työelämän arjessa. Työntekijä selviää vakaissa oloissa erinomaisesti tehtävistään, mutta kun työssä tulee muutoksia ja yllätyksiä, iskeekin riittämättömyyden tunne; kaikki tuntuu ylivoimaiselta.

Me tiedämme, että tänä päivänä normaali työelämä on jatkuvaa muutosta, ja että työn tekemisessä ihmisen persoona on entistä enemmän mukana.  

Koskaan ei ole liian myöhäistä puuttua työelämän erilaisiin pulmiin, mutta meidän on nähtävä perusasia tiukoissakin taloustilanteissa: Yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että lapsille turvataan kasvurauha, ja vanhemmuus saa riittävästi tukea.

Viisasta Suomen kestävyyspolitiikkaa on ymmärtää, kuinka perustavanlaatuinen on vahva sukupolvien oikeuksien ja vastuiden ketju. Se takaa lasten oikeudet kasvuun, riittävän tuen vanhemmuudelle ja työn tekemiselle sekä ikäihmisille osallistavan ja välittävän vanhuuden.

Ihminen ja ihmisyys on pidettävä toimintamme ytimessä.

 

Eeva Kuuskoski.

Yhteisvastuukeräys kutsuu

Lauantai 12.2.2011 klo 20.13 - Eeva Kuuskoski

Olin tänään yhteisvastuukerääjänä Töölöntorin tuntumassa. Pikku pakkanen oli verottanut kulkijoiden määrää, mutta ilahduttavan myönteisesti ihmiset suhtautuivat keräykseen.

Kaikki tuntuivat tietävän, mistä oli kysymys. Nuoretkin pysähtyivät, ja alkoivat kaivaa kolikoita kukkaroistaan. Ikäihmiset olivat lähteneet varta vasten liikkeelle, koska tiesivät, että lipaskeräys on käynnissä. Heillä oli varattuna valmis seteli.

Yhteisvastuukeräyksellä on pitkä perinne. Keräyksessä on aina ulkomaankohde ja kotimaankohde. Kirkolla on kunakin vuonna yhteisvastuukeräyksessä joukko yhteistyökumppaneita, usein kansalaisjärjestöjä, tänä vuonna muun muassa lastensuojelujärjestöjä.

Nyt on tavoitteena lievittää kotimassa nuorten yksinäisyyttä ja estää syrjäytymistä. Mosambikissa keräysvaroilla autetaan HIV/Aids –katastrofin uhreiksi joutuneita lapsia ja nuoria.

Yhteisvastuukeräys on erittäin hyvä muistutus siitä, että Suomenkin kaltaisessa hyvinvointivaltiossa tarvitaan aina lähimmäisistään ja lähipiiristään välittäviä ihmisiä. Ihmiselämässä on paljon sellaisia asioita, joissa avun ja merkityksen voi antaa vain toinen ihminen tai perheen jäsen.

Valtiolla ja ammattiavullakin on rajansa. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että yhteiskunnassa on elävää kansalaistoimintaa. Valtiovallan pitää myös huolehtia siitä, että yhteiskunnan muuttuessa ihmisten omalla järjestötoiminnalla on mahdollisuudet ja edellytykset kukoistaa. Tätä omatoimisuuden areena ei pidä tukahduttaa lainsäädäntöviidakolla eikä ahneella verotuksella.

Suomen liittyminen Euroopan unioniin merkitsi talouden toimintaympäristössä suuria muutoksia. Valitettavasti emme ole riittävästi huolehtineet siitä, että tässä uudessa kehikossa myös kansalaisjärjestöillä olisi riittävät toimintamahdollisuudet. Uudella eduskunnalla on siinäkin työsarkaa.

Ilman lähimmäisvastuuta ihmiset eivät voi hyvin.

Yhteisvastuukeräystoimikunnan entisenä jäsenenä iloitsen, että keräys on voimissaan. Osallistu sinäkin: http://www.yhteisvastuu.fi/

 

Eeva Kuuskoski

Uusi asento metropoliin

Sunnuntai 6.2.2011 klo 15.42 - Eeva Kuuskoski

Kuntaministeri Tapani Töllillä on mainio sanonta: Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu.

Hymyilyn jälkeen on syytä huomata, että siinä on suuri viisaus. Sopii myös ajankohtaiseen metropolikeskusteluun.

Helsingin kaupunginvaltuuston selvä enemmistö - minä muiden mukana - äänesti Helsingin ja Vantaan yhteistyöselvityksen jatkamisen puolesta. Ei jatketa. Vantaan valtuusto äänesti selvityksen kumoon.

Nyt ei ole aikaa jäädä harmittelemaan. Tarvitaan uusi asento.

Helsingin valtuuston kolmetuntisen puherallin jälkeen voin sanoa, että tarvitaan myös nöyrempi ote. Yhteistyötä ei rakenneta ylimielisellä määräilyllä, ei pääkaupunkiseudulla, eikä muuallakaan maassa.

Aivan aluksi on välttämätöntä selventää metropolikäsitettä. Sitä on pahasti hämärretty. Metropoli voi Suomessa tarkoittaa vain pääkaupunkiseudun neljän kaupungin, Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kokonaisuutta. Siinä on Suomen metropoli. Uusimaa ei ole metropolin synonyymi.

Toiseksi on uskallettava sanoa ääneen, että neljän kaupungin yhteistyön syventäminen on kaikkien näiden kaupunkien asukkaiden etu, se on myös uusmaalaisten etu ja se on kaikkien suomalaisten etu. Siksi metropolista ja metropoliyhteistyöstä on puhuttava myös eduskuntavaaleissa ja vaalien jälkeen.

Suomen uusi huomen vaatii, että meille syntyy toimiva ja dynaaminen metropoli. Ja se voi syntyä vain siten, että näiden kaupunkien luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon kanssa rakennetaan aitoa luottamusta. Yhdessä tekeminen voi perustua vain luottamukseen. Neuvottelupöydissä jokaisella on oltava vahva tunne, että mitä sanotaan, sitä myös tarkoitetaan.

Tunnustettava on myös, että nyt ei ole edellytyksiä näiden kaupunkien liitoksille, ei vapaaehtoisesti eikä pakolla. Nyt on syvennettävä vapaaehtoisuuteen pohjaavaa yhteistyötä, jolla on selkeät päämäärät ja yhteiskunnalliset hyödyt.

Ei kannata myöskään muistella neuvottelukulttuuria, jossa yksi osapuoli yritti ajaa jotakin asiaa, ja toinen keskittyi vahtimaan, ettei se varmasti mene eteenpäin.

Avoimuus on hyvä lääke tässäkin. Kansalaisilla on oikeus kuulla päätöksentekijöiltä hyvin perusteltuja näkemyksiä siitä, mitkä ovat metropolikaupunkien vahvuudet ja erityisongelmat. Miksi täällä on tehtävä joitakin asioita toisin kuin muualla Suomessa.

Neljän kaupungin metropoli on Suomen sykkivä sydän. Terve sydän saa Suomi-neidon veret liikkeelle.

 

Eeva Kuuskoski

Mihin varhaiskasvatus?

Sunnuntai 30.1.2011 klo 23.41 - Eeva Kuuskoski

Educa-messut avasi vaalikeskustelujen sarjan. Helsingin Sanomat raportoi, että puoluejohtajat olivat yksimielisiä varhaiskasvatuksen ohjauksen sekä lainsäädäntö- ja budjettivalmistelun siirtämisestä sosiaali- ja terveysministeriöstä opetusministeriöön.

Minulle perustelut ovat jääneet hämäriksi. Esiopetuksen ja koulun aloittamisen helpottaminen eivät sellaisiksi riitä.

Opettajien etujärjestölle OAJ:lle kannanotot olivat varmasti mieluisaa kuultavaa. Onhan järjestö ajanut siirtoa jo pitkään, ja myös lastentarhanopettajat kuuluvat OAJ:hin.

Kunnissa on viime vuosina tapahtunut liikehdintää. Päivähoito on monissa kunnissa siirretty sosiaalitoimesta koulutoimelle. Ajankohtaisempi muutos on kuitenkin se, että kuntiin perustetaan parhaillaan niin sanottua elämänkaarihallintoa. Siinä kaikki lasten, nuorten ja lapsiperheiden asiat ovat yhdessä hallinnossa, ikäihmisten asiat toisessa. Kuntakenttä on kirjava.

Me kaikki tunnemme kansainväliset Pisa-tulokset. Eri puolilta maailmaa ryntää vieraita ottamaan oppia peruskoulun onnistumisesta. Suomalaisessa koulussa kaikki pidetään mukana, myös ne, joilla on erilaisia hankaluuksia oppimisessa tai koulunkäynnissä.

Kansainvälistä tunnustusta on saanut myös suomalainen varhaiskasvatusmalli Educare. Siinä vauvojen ja pienten lasten hoidossa hoivalla ja kasvatuksella on molemmilla vahva paino.

Varhaiset vuodet ennen koulun aloittamista ovat ratkaisevan tärkeitä lapsen, nuoren ja aikuisen hyvinvoinnin kannalta. Pieni vauva tarvitsee ennen kaikkea syliä ja läheisyyttä. Jo kaikki se, mitä tapahtuu sikiöaikana, vaikuttaa merkittävästi koko elämän ajan. Siksi on tärkeää hoidossa ottaa lapsen tarpeet laajasti huomioon, ja tukea persoonan eheää kehitystä. Kysymys ei ole vain oppimisesta ja opettamisesta.

Varhaiskasvatusjärjestelmä ei tarkoita vain päiväkotien toimintaa. Siihen kuuluvat lapsen kotona tapahtuva hoito, kotihoidon tuki- ja vanhempainvapaajärjestelmät, perhe- ja laitostyyppinen päivähoito sekä moninainen kerho- ja muu avoin toiminta. Tässä on kysymys lasten ja perheiden lähipalvelusta, jossa myös vanhempien äänen kuuleminen on erittäin tärkeää. Vain siten voidaan aidosti tukea kotien kasvatustyötä.

Varhaiskasvatuksen ammattilaiset voivat olla suureksi avuksi erilaisissa perheiden pulmatilanteissa. He voivat toimia myös siltana muihin palveluihin kuten perheneuvoloihin ja terveydenhuoltoon. Näin vahvistetaan varhaista tukea ja ennalta ehkäisevää työtä.

Varhaiskasvatuksen hallinnollinen siirto voi etujärjestön näkökulmasta näyttää hyvin yksinkertaiselta, mutta kysymys on isosta periaatteellisesta asiasta: mihin suuntaan varhaiskasvatuksen sisältö ja yhteistyö kehittyvät. Tulevaisuudessa tällä on suuret vaikutukset lasten ja perheiden arkielämään.

Tähänkin asiaan sopii presidentti Mauno Koiviston viisaus; jos systeemi toimii, sitä ei pidä ryhtyä ropeloimaan.

 

Eeva Kuuskoski

Linkki Uuteen Suomeen, jossa voit kommentoida blogia.:

http://eevakuuskoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59893-mihin-varhaiskasvatus

Ensimmäinen vaalilupaus

Sunnuntai 23.1.2011 klo 16.34 - Eeva Kuuskoski

Takana on tärkeiden avausten viikonloppu. Asialla oli tasavallan kärki.

Pääministeri Mari Kiviniemi ehdotti perheministerin nimittämistä seuraavaan hallitukseen. Hyvä. Lapsiperheille tärkeät asiat ovat nyt ympäriinsä eri hallinnonaloilla. Lasten ja nuorten ääni ei kanna päätöskammareihin.

Toisen avauksen teki Aamulehdessä puhemies Sauli Niinistö. Hän ehdotti, että perusturvan ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kytkentä poistettaisiin. Häntäkin huolestutti, että kaikkein huonoimmassa asemassa olevien työttömien toimeentuloa ei ole kytkennän takia voitu parantaa.

Nythän pitkään työttömänä olleet ja työmarkkinatuen varassa elävät saavat peruspäivärahaa, kassojen jäsenet ansioon sidottua korkeampaa päivärahaa. Systeemi on luotu aikanaan sellaiseksi, että jos peruspäivärahaa nostetaan, samalla pitää korottaa ansioon sidottua päivärahaa. Sekin korotus maksetaan valtion varoista.

Epäoikeudenmukainen asia on myös se, että peruspäivärahassa ja työmarkkinatuessa on edelleen mukana puolison ja vanhempien tuloihin liittyvä tarveharkinta. Sitä ei ole ansiopäivärahassa.

Niinistön ehdotus korotusautomaatin purkamisesta ei ole uusi. Ideologista taistelua on käyty jo vuosikymmeniä. Viimeksi Sosiaaliturvan uudistamiskomiteassa, ns. SATA-komiteassa ay-liike ja työnantajat estivät kytkennän purkamisen.

Politiikan kentällä jako on ollut selvä. Keskusta on onnistunut monta kertaa perusturvan parantamisessa. Nykyhallituksessakin perusturvaetuuksia on pystytty keskustan johdolla korottamaan. Perusturva-asioissa keskusta on saanut monesti tukea vasemmistoliitolta, mutta sosialidemokraatit ovat olleet tiukasti vastaan.

Nyt vaalien lähestyessä myös SDP on havahtunut perusturvan rajuun jälkeenjääneisyyteen ja ehdottaa satasen lisäämistä perusturvaetuuksin. Samalla se pitää tiukasti kiinni vanhasta kytkennästä, mikä nostaa esityksen hintalapun 300 miljoonaan euroon.

Lähivuosina joudutaan maksamaan finanssikriisin aiheuttaman taantuman laskut. Valtiontalouden tervehdyttämisohjelmista kiistellään. Jotkut vaativat rajujakin leikkauksia. Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi on esittänyt selkeän ohjelman: talouden kasvun vauhdittaminen, tarkka menokuri eli menojen kasvun hillintä ja vasta kolmantena leikkauksia. Leikkausten ulkopuolelle keskusta jättää perusturvan ja lapsiperheet.

Nyt on löydettävä ratkaisuja, joilla polttavassa hädässä olevien köyhien ihmisten tilannetta voidaan kohentaa. He eivät voi odottaa vuosien päähän, jolloin valtiontalous on taas tasapainossa. Siksi ei ole varaa käydä maailman tappiin ideologista väittelyä työttömyysturvan perus- ja ansiopäivärahan kytkennästä.

Perusturvan jälkeenjääneisyys on 30 prosentin luokkaa. Nyt tarvitaan käytännöllisiä ratkaisuja, miten edetä. Luovan vaihtoehdon on esittänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan entinen puheenjohtaja, sosialidemokraatti ja pitkän linjan ay-mies Valto Koski. Hän esittää, että puretaan kytkentä tilapäisesti, jotta voidaan korottaa perusturvaa. Ja jatketaan sitten väittelyä, mikä on pysyvä ratkaisu.

Tässä olen valmis kulkemaan Valto Kosken linjalla. Politiikan pitää olla ihmisiä varten eikä ihmisten puolueita varten.

Eeva Kuuskoski

Ps. Voit kommentoida kirjoitusta Uuden Suomen sivulla osoitteessa

http://eevakuuskoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59041-ensimmainen-vaalilupaus

Onko omistamisella väliä?

Maanantai 8.3.2010 klo 20.25 - Eeva Kuuskoski

Onko sillä väliä, myykö kauppa Arlan vai Valion maitoa, kunhan se on halvinta? Onko sillä väliä, onko maito suomalaista vai ruotsalaista?

Varmasti väliä on, mutta milloin. Kuka saa valita? Annetaanko asiakkaalle tilaisuus vertailla ja maksaa vaikka enemmän kotimaisesta merkistä?

Mutta onko sillä väliä, kuka jalostusyhtiön omistaa?

Pysyykö maitofirman voitto Suomessa vai rakennetaanko rahoilla Ruotsia ja Tanskaa? Ei ole kysymys vain kateudesta tai ahneudesta, vaan suurista asioista kuten maidon huoltovarmuudesta. Mikä on maidon tuotannon tulevaisuus Suomessa? Onko maitoa saatavissa epävakaissakin oloissa?

Kuinka paljon kuluttajat miettivät syntyjä syviä lähikaupan hyllyjen äärellä? Tai millainen ihmiskuva liike-elämässä on kuluttajasta; onko hän vain halvinta hakeva ostaja, vai vaikuttavatko valintaan myös arvot ja tunteet?

Samaa voimme kysyä itseltämme kuluttajina. Puhummeko innolla kotimaisuudesta tai luomutuotteista, mutta teemmekö ostopäätökset pelkästään hinnan perusteella, joskus jopa laadusta tinkien? Arki testaa arvot ja filosofiat.

Mutta kysymys ei ole vain maidosta!

Jälkikäteen on huomattu, että kotimaisuuden merkitystä olisi pitänyt ajatella vakavasti esimerkiksi Soneran myynnissä. Kansainvälinen markkinahuuma sekoitti päät ja yllytti keräämään lyhytnäköisiä voittoja. Rahaa tuli, mutta samalla tuli myydyksi kansallista turvallisuutta. Hallitus on onneksi ryhtynyt korjaaviin toimiin.

Taloudellisuutta on välttämätöntä miettiä niinkin tärkeillä ja herkillä aloilla kuin sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa. Näilläkin aloilla pitää noudattaa tarkan euron politiikkaa. Siitä ei ole kahta puhetta. Yhteisten verovarojen tehokkaaseen käyttöön on eettinenkin velvoite.

Mutta jos sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisessa vain hinta sanelee, upotaan hetteikköön. Valitettavasti laatukriteerit pannaan usein niin väljiksi, että palvelujen tuottajien vertailu voidaan tehdä vain hinnalla. Silloin ostetaan liukuhihnalta bulkkitavaraa, jolloin unelma innovaatioista ja erityyppisten tuottajien hedelmällisestä voimasta tuhoutuu.

Onko sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien omistajalla väliä? Onko yhdentekevää, ovatko palvelujen tuottajat suuria kansainvälisiä ketjuja, pieniä kotimaisia yrittäjiä vai yleishyödyllisiä yhteisöjä?

Kukaan ei voi tuottaa – ainakaan pitkään – tappiolla, mutta mihin käytetään voitot? Liekö tässä nyt yleishyödyllisillä palveluntuottajilla – säätiöillä, järjestöillä ja osuuskunnilla – suuri mahdollisuus? Niiden on käytettävä voittonsa palvelujen kehittämiseen ja yhteiseksi hyväksi.

Valtio ja kunnat kantavat raskaimman taloudellisen taakan suomalaisista peruspalveluista, niin terveys-, sosiaali- kuin koulutuspalveluistakin. Nyt on oikea aika, suorastaan välttämätöntä, punnita perusteellisesti, millaiset rahoitus- ja tuottamisjärjestelmät takaavat kaikille kansalaisille yhdenvertaiset palvelut.

Tälläkin alueella omistamisella saattaa olla paljonkin väliä.

Eeva Kuuskoski

Vanha tuttu

Maanantai 1.2.2010 klo 17.39 - Eeva Kuuskoski

Puhelin soi vuoden vaihtuessa. Ministeri pyysi valtiosihteeriksi. Sain sentään yli yön miettiä.

Hämmästykseni oli senkin takia suuri, että olen jo varttuneessa iässä. Myönteisen vastauksen antamista helpotti tietysti se, että sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala on tuttu ministerivuosilta.

Parisen viikkoa olen virkaa ehtinyt hoitaa. Sosiaali- ja terveysministeriö sijaitsee nyt minulle uudessa talossa, mutta moni muukin asia on vuosien mittaan muuttunut. Suurin osa henkilökunnasta on ehtinyt vaihtua. Ajan rientoa kuvaa se, että 1980-luvulla määräaikaiseen tehtävään tullut nuori insinööri käveli vastaan nyt osastopäällikkönä.

Hallintokäytännöt ovat toiset, kehysbudjetointi on rutiinia. Monenlaiset ohjelmat, arvioinnit, prosessit ovat arkipäivää.

Toki yhteiskunnassakin on 20 – 30 vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia. Kännykät on kaikilla, 80-luvulla autopuhelin oli ylellisyyttä. Tshernobylin onnettomuuden toimintaohjeetkin piti lähettää postissa, kun fakseja ei ollut hetikään kaikissa terveyskeskuksissa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiä viimeisteltiin 1980-luvulla. Uskoimme pian saavuttavamme muut pohjoismaat hyvinvointivaltion kattavuudessa ja että köyhyys on kitkettävissä Suomesta. Kuuma kysymys oli perustoimeentulon aikaansaaminen kaikille. Onko kansaneläke riittävä? Mikä on peruspäivärahojen taso? Työttömyysturvan tarveharkinnan poistaminen, lapsilisät ja kotihoidon tuki olivat vahvasti politiikan debattilistalla.

Ajan henki oli, että kun hyvinvointivaltio saavuttaa kypsyytensä, ansioturvaetuudet hoitavat kattavasti ihmisten toimeentuloriskit. Moni piti perusturva-asiaa vanhanaikaisena.

Entä nyt?

Sosiaali- ja terveysministerin pöydällä on SATA-komitean joulun alla valmistunut loppuraportti. Komitean tuli laatia ehdotus sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta, jonka tavoitteena on työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa.

Toimeksianto oli kunnianhimoinen. Suuri urakka on jo lähes tilkkutäkiksi ja vaikeaselkoiseksi käyneen sosiaaliturvajärjestelmän selkeyttäminen. Kohtuullista on, että ihmisellä olisi käsitys, minkälaista turvaa hänellä on oikeus yhteiskunnalta saada. Toisaalta järjestelmien pitäisi olla tehokkaasti hallinnoitavissa.

Komitean työn aikana näytti siltä, että jännite on edelleen vahva ansioturva-  ja perusturvajärjestelmien välillä. Tietoa on köyhyyden kasvusta. Laajasti tunnustetaan, että perusturvaetuudet ovat jääneet jälkeen ansiokehityksestä ja pienentyneet reaaliarvoltaan. Perusturvaetuuksia jopa leikattiin 90-luvun laman jälkeisinä vuosina.

Matti Vanhasen toisen hallituksen ansioksi on luettava, että se on pystynyt kääntämään suuntaa. Perusturvaetuuksia on lähdetty parantamaan, mutta työtä on paljon jäljellä.

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tässä on kuitenkin jäänyt vähälle huomiolle se, että pätkätyöt ovat yleisiä ja perherakenteet murroksessa. Tämä pätkäyhteiskunta nostaa mielestäni väistämättä perusturvakysymykset taas keskiöön.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala on tärkeässä roolissa, kun luodaan tukea ja turvaa ihmisten ja perheiden arkeen. Hallinto ei kuitenkaan pysty antamaan työn mieltä eikä elämäniloa. Se syntyy meidän ihmisten keskinäisissä suhteissa, toisistamme välittämisessä.

Eeva Kuuskoski

Ps. Voit kommentoida kirjoitusta Uuden Suomen blogipalstallani

http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/2010/02/01/vanha-tuttu/

 

 

Hannakaisan rohkea ratkaisu

Perjantai 18.12.2009 klo 8.18 - Eeva Kuuskoski

Vieläkin kiukuttaa Esko Ahon kohtelu.

Esko oli pitkään keskipohjalaisten kansanedustaja. Hän on Suomen nuorin pääministeri ja neljän lapsen isä. Perhe halusi asua kotiseudulla, isä oli pääosan viikosta ”siirtotyöläisenä” etelässä. Kirsti-puoliso vastasi kotona lasten arjesta.

Esko piti päivittäin yhteyttä lapsiinsa kännykällä. Kun presidenttikilpa pääsi vauhtiin, kilpailevan leirin neropatit keksivät tehdä hänestä konnan, haukkuivat kännykkäisäksi!

Mennäviikolla minua kosketti keskustan nuoren kansanedustajan koskettava haastattelu Seura-lehdessä: ”Haluan olla hyvä äiti”.

Hannakaisa Heikkinen kertoi avoimesti päätöksestään jättää eduskuntatyö nyt yhteen kauteen. Hän ”haluaa elää hyvää arkea, jossa matkalaukku ei ole jatkuvasti pakattuna ja aikaa riittää omille rakkaille”.

Haastatteluun sisältyy vahva arvio politiikan nykymenosta. Hannakaisa lähti innostuneena mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Pian kansanedustajaksi tultuaan hän huomasi muuttuneensa rakastetusta sairaanhoitajasta yhteiskunnalliseksi kelmiksi.

Tosi on, että tänä päivänä median antama kuva eduskuntatyöstä ei ole järin kunnioittava, pikemminkin pilkkaava. Väitän, että joskus vika voi olla myös peilissä, kun kuva on ruma.

Heikkinen kertoo yllättyneensä eduskuntatyön tiiviistä tahdista. Lainsäädäntötyö ei todellakaan tapahdu itsestään. Se vaatii paljon yhteydenpitoa kansalaisiin ja sidosryhmiin sekä perehtymistä erilaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.  Harvoin median palstoilla kuitenkaan kirjoitetaan kansanedustajan työn vaativuudesta ja haasteellisuudesta.

Tiedotusvälineiden tehtävä on toimia vallankäytön vahtikoirana. Kohtuullista kuitenkin olisi, että perustehtäväänsä sitoutuneet tunnolliset kansanedustajat saisivat joskus tunnustusta ja asiallista kohtelua mediassa. Kansanvallassa pitäisi olla mahdollista, että tavalliset suomalaiset edustavat meitä kykyineen ja puutteineen omaa elämäänsä eläen. Minun mielestäni tämän pitäisi riittää. Vai millaisia edustajia me haluamme päättämään yhteisestä tulevaisuudestamme.

Hannakaisan haastattelussa on sanomaa meille jokaiselle. Hän on ja olisi ollut jatkossakin hyvä kansanedustaja, mutta hän valitsi rohkeasti toisin. Hatun noston arvoinen teko. Elämässä ei saa kaikkea, on uskallettava valita arvokkaiden asioiden hyväksi. Joskus hyvät asiat toteutuvat vain luopumalla jostakin tähdellisestä.

Hannakaisa Heikkinen ei halua sairastaa ”sitten kun” –tautia. Viikonlopun, joululoman tai kesätauon odottamisen sijaan hän tahtoo nauttia perheestään ja työstään juuri nyt, tänään.

Toivo kantaa meitä eteenpäin, mutta elämisentaitoa on iloita tästä päivästä.

Joulun valoa meille jokaiselle.

Eeva Kuuskoski

Soster-verkosta toivoa

Lauantai 14.11.2009 klo 17.38 - Eeva Kuuskoski

Olin seminaarissa. Etevä esitelmöitsijä jakoi vaikuttamisen viisautta: - Ole hyödyllinen, älä ole ongelma.

Se on laittamattomasti sanottu.

1990-luvun lamassa järjestöt alkoivat työllistää. Tasavallan presidenttikin lähti talkoisiin. Iltapäiväkerhoja syntyi laajasti. Raha-automaattiyhdistys teki ylimääräisen jaon luodakseen taloudellisia edellytyksiä järjestöjen uudelle toiminnalle. Järjestöilta odotettiin paljon, toiveet olivat jopa epärealistisia.

Tänään ja tässä lamassa yhdistystoiminta voi taas rakentaa arvokasta uutta. Järjestöissä ihmiset luovat yhdessä elämäniloa, auttavat ja tukevat toisiaan arjen pulmissa. 

Kansalaisjärjestöt voivat olla osa tämänkin kriisin ratkaisua vahvistamalla luottamusta ja tulevaisuuden toivoa. Osaammeko me sosiaali- ja terveysjärjestöissä tehdä tämän todeksi ja käytännössä näkyväksi? Ja antavatko päättäjät meille siihen mahdollisuuden?

Järjestöjohtajat arvioivat juuri julkaistun barometrin mukaan, että järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset heikkenevät. Valtion kirstunvartijat ovat leikkaamassa sosiaali- ja terveysjärjestöille tarkoitettua RAY:n avustuspottia.

Sellaistakin puhutaan, että myös järjestöjen kuluja täytyy leikata, kun kerran valtiokin toteuttaa tuottavuusohjelmaa. Onpa logiikkaa!

Onneksi emme ole jääneet yksin. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kumppaniksi on lähtenyt upea joukko kansanedustajia.

Eduskunnassa perustettiin viime viikolla kansanedustajien Soster-verkko, johon on ilmoittautunut jo 55 kansanedustajaa eri eduskuntaryhmistä. Verkkoa vetää varapuhemies Johannes Koskinen, varapuheenjohtajana on Sari Sarkomaa. Tavoitteena on sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan edellytysten, aseman ja arvostuksen turvaaminen myös 2010-luvun Suomessa.

Varapuhemies Koskinen huomautti perustamiskokouksessa, että "meidän tulee pyrkiä vähentämään byrokratiaesteitä". Totta tosiaan. Avustamis-, verotus- ja työllistämiskynnyksiä on urakoitu sekä EU:ssa että kotimaassa. 

Varapuhemies varoitti myös, ettei RAY:n tuottoja pidä perusteettomasti siirtää valtion budjetin katteeksi niiden varsinaisesta käyttötarkoituksesta eli yleishyödyllisen kansalaistoiminnan rahoittamisesta.

Tämä on tärkeä linjaus. Sellaisten tekeminen kuuluu nimenomaan poliitikoille.

Soster-verkko on iso ja iloinen juttu. Hyvinvointi-Suomen perusta on luottamuksessa ja toivossa. Niitä tarvitsee jokainen meistä, mutta myös yhteisö.

 - Kun järjestelmästä puuttuu luottamus, se maksaa paljon, terveystutkijat sanovat.

Sanat on syytä osoittaa myös järjestöeuroja leikkaaville kamreereille.

Eeva Kuuskoski

 

Kuntakriisiin uudet nuotit

Maanantai 17.8.2009 klo 21.23 - Eeva Kuuskoski

Politiikassa lauletaan nyt budjettiriihen alla kilpaa: lisää valtionosuuksia kunnille. Aiheellista sinänsä, ovathan hyvinvointimme peruspalvelut kuntien vastuulla.

Rahaa kunnissa on käytettykin.. Toimintamenot kasvoivat viime vuonna yli seitsemän prosenttia, joissakin kunnissa kuulemma jopa 12.

Helsingin terveyslautakunnan jäsenenä tiedän hyvin, kuinka hankaliin tilanteisiin kuntapäättäjät ovat taas joutumassa. Mutta samalla olen entistä vakuuttuneempi, että lääke ei sittenkään löydy valtionosuuksista eikä haikailusta "vanhoihin hyviin aikoihin". Tarvitaan uudet nuotit.

* * * *

Tuskan keskellä kannattaa kysyä, mitä ymmärrämme hyvinvoinnilla ja kenen onnea yritämme peruspalveluilla taata. Kriisi antaa aina mahdollisuuden - myös pakottaa uuden synnyttämiseen.  Ehkä nytkin on puute enemmän näkemyksistä kuin rahasta? Kilpailuttaminenkaan ei tuonut ratkaisuja.

Ei kannata kuitenkaan vilkuilla rapakon taakse. Presidentti Barack Obama taistelee urheasti Yhdysvaltain terveydenhuollon uudistamiseksi. Lykkyä tykö vaan, herra presidentti.

Yhdysvalloissa pelkästään terveydenhuoltoon menee 14 prosenttia bruttokansantuotteesta, meillä luku on lähes puolta pienempi. Silti Amerikassa reilu kolmannes väestöstä on terveyspalvelujärjestelmän ulkopuolella.

* * * *

Emeritusprofessori Kyösti Urponen totesi juuri Sosiaaliturvan päivillä, että hyvinvointivaltiomme luonne ja rakenne ovat muuttuneet.

Ympäristö muuttuu, elämä menee eteenpäin. Yksilöllisyyttä ja kaupallisuutta ihannoiva kilpailuyhteiskunta on jättänyt ihmiset selviämään yksin elämän tyrskyissä.

Hyvinvointiyhteiskuntaa ei synny, jos toimijoina ovat vain yksilö, viranomaiset ja markkinat. Ihminen on laumasielu tänäkin päivänä, mutta kuntien palvelujärjestelmä ei voi vastata kaikkiin tarpeisiin. Niin ihminen kuin yhteisökin tarvitsee myös sosiaalista pääomaa. Sitä rakentavat vahvasti kansalaistoimijat ja lähiyhteisömme, perhe.

* * * *

Kuntalaki velvoittaa kuntia ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sen lisäksi että niillä on vastuu terveys-, koulutus- ja sosiaalipalveluista. Siinä tarvitaan rahaa, paljon rahaa, mutta sekään ei ratkaise. 

Kuntien on korkea aika löytää hyvinvoinnin rakentamiseen uudet nuotit: Niiden on rakennettava toimiva kumppanuus järjestöjen ja perheiden kanssa. Arjen yhteistyö ei synny nopeasti, mutta työ on aloitettava nyt. Se on kokoontumis- ja toimitilojen turvaamista, tiedottamista ja avustuseurojen ohjaamista toimintaan.

Nyt on huolehdittava vahvemmin siitä, että vastuu kulkee sukupolvien ketjussa: Me huolehdimme lapsistamme ja vanhemmistamme, lapset puolestaan meistä.. Palveluissakin tulee uudella tavalla ottaa läheiset ja omaiset mukaan ja tuen piiriin. Vastuuketjun arvon tunnustaminen ja tukeminen ei ole hyvinvointivaltion purkamista, vaan perustan vahvistamista. Ilman sitä hyvinvointiyhteiskunnallamme ei ole tulevaisuutta.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen sanoi sosiaaliturvan päivillä: "Sukupolvien on pidettävä toisiaan kädestä."

Niin on.

Eeva Kuuskoski

RAY, Veikkaus ja Fintoto ? hyvä kolmikko

Lauantai 6.6.2009 klo 10.39

 

Suomalaiset rahapeliyhtiöt saavat taas siipeensä. Kolmen rahapeliyhtiön monopolimallia arvostellaan rajusti jopa professoritasolta ja viimeksi Talouselämässä.

Syynä näyttää olevan se, että arpajaislakityöryhmä esittää selkeitä lakiuudistuksia. Ne vahvistavat kolmen peliyhteisön asemaa, ehkäisevät haittapelaamista ja tehostavat valvontaa.

* * * *

Viimeiset kymmenen vuotta talousherrat ovat yrittäneet todistella Suomen kansalle, että EU-jäsenyyden aikana on pakko purkaa suomalaiset rahapelimonopolit.

On totta, että vapaa kilpailu on EU:ssa suuressa arvossa. Mutta totta on sekin, että rahapelitoiminta ei ole mitä tahansa taloutta. Pelitoimintaan liittyy erilaisia haittoja, ja se vetää puoleensa myös rikollisuutta.

Näistä syistä EU:n jäsenvaltiot voivat itse päättää, miten ne järjestävät rahapelitoiminnan vahinkojen minimoimiseksi. EU-maiden suuri enemmistö on valinnut erilaiset yksinoikeusjärjestelyt.  Juuri äskettäin europarlamentti vahvisti jäsenmaiden oikeuden kansallisiin ratkaisuihin.

* * * *

Suomalaistenkin rahapeliyhtiöiden asemaa on yritetty toistuvasti murtaa EY-tuomioistuimen kautta. Turhaan, mutta yritykset varmasti jatkuvat.

Monopolien vastaista puhetta kuultiin myös, kun nykyhallituksen ohjelmaan kirjattiin vastuullinen rahapelipolitiikka ja suomalaisen mallin vahvistaminen; kolme itsenäistä pelinjärjestäjää ja tuoton jakaminen yleishyödylliseen kansalaistoimintaan.

Nyt herrakello kilkattaa muutosta; rahapelit yhteen, kolme toimijaa on tehoton malli. Samat tahot kuitenkin väittävät, että kenkäkauppoja täytyy olla useita kuten pankkejakin.

* * * *

Nämä kellonsoittajat eivät oivalla, että suomalaisessa rahapelitoiminnassa ei haetakaan maksimaalisia voittoja. Markkinointia rajoitetaan ja nyt myös alle 18-vuotiaiden pelaaminen kielletään, mutta rahapelien järjestäjiltä vaaditaan kyllä tehokasta toimintaa. Tehosta on näyttöjä.

On hämmästyttävää huomata, että arvostelijat vähättelevät peliongelmia. Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat Raha-automaattiyhdistyksen edun saajia. Avustukset ovat monelle järjestölle merkittävä rahoituslähde. Mutta järjestöt eivät hae tuottoa hinnalla millä hyvänsä ja kannattavat vastuullisuuden lisäämistoimia. Ne tietysti vähentävät avustuksina jaettavaa tuottoa.

* * * *

On syytä myös muistaa rahapelien historia. Sosiaali- ja terveysjärjestöt toivat raha-automaatit Suomeen 1920-luvulla rahoittaakseen työtään. Se oli yksityistä toimintaa. Mutta pian huomattiin, että tarvitaan rajoituksia ja julkista valvontaa. 1938 järjestöt perustivat julkisoikeudellisen yhdistyksen RAY:n.

Suomalainen rahapelimalli on todellinen sosiaalinen innovaatio: rahapelaamiseen tiukat pelisäännöt ja tuotot yhteiseksi hyväksi. Lisäksi arpajaisveron kautta karttuu valtion kassa.

Kaikille tämä ei näytä sopivan. Peliyhteisöjen yhdistäjät asettelevat syntipukin viittaa RAY:n ja sen jäsenjärjestöjen harteille.

Miksi? Onko RAY:n tuotolla väärä tarkoitus? Onko RAY:n vahva vastuullisuus heille vain heppoista höpinää?

 

Eeva Kuuskoski

Puolueiden uusi tuleminen

Maanantai 11.5.2009 klo 18.53

 

Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen kiitteli TV1:n lauantaiaamussa, että puolue-evoluutiota ei ole tuotu hallituksen sisään. Valtiovarainministeri viittasi keskustan laskevaan kannatukseen ja sisäiseen kipuiluun.

On hyvä, että hallitus hoitaa tasavallan tärkeitä asioita. Mutta puoluejohtajien on myös kysyttävä, miten demokratia jaksaa. Miksi ihmiset eivät halua tulla mukaan puoluetoimintaan. Ja toisaalta, eikö ole jo surkuhupaisaa, että kuka tahansa voi tulla minkä tahansa puolueen ehdokaslistalle? Kunhan vaan suostuisi!

* * * *

Oma sukupolveni kasvatettiin siihen, että äänestäminen ja yhteiskunnalliset tehtävät ovat kansalaisvelvollisuus. Päätöksentekijöitä kunnioitettiin. Missä on yhteiskunnallisten toimijoiden arvostus nyt?

Tilalle on tullut humu ja markkinameininki. Politiikankin sivuja hallitsevat tekstiviestit. Seksi tuntuu sielläkin olevan kiinnostavin särmä. Pääkirjoituksia myöten valitellaan, että suomalaiset eivät ole perillä politiikasta eivätkä EU-ympyröistä.

Media ja politiikka kulkevat käsi kädessä. En arvioi, onko syy sysissä vai sepissä. Ihmetytti kyllä, kun uutislähetyksessä pääministerin kriisitalkoot mainittiin ensimmäisenä ja huomattiin työmarkkinaneuvottelujakin käydyn, mutta pääsisältönä oli pastori Mitro Revon kaapu- ja ehdokaskiemurat.

* * * *

Muistan, kun 1980-luvulla Ville Komsi ja Kalle Könkkölä tulivat eduskuntaan vähän kummallisina yhden asian miehinä. Ville puhui ympäristöstä ja Kalle vammaisista. Vanhat puolueet lohduttivat itseään, että "ilmiöt" menevät kohta ohi. Niin ei käynyt. 30 vuodessa evoluutio loi suureksi pyrkivän puolueen.

Nyt aallon harjalla on Timo Soini,  joka nakertaa keskustan kannatusta. Uskon, että perussuomalaiset ponnistavat jostakin todellisesta, vaikka julkisuuden täyttääkin Soinin retorinen nokkeluus ja itsetietoisuus.

Soinillekin näyttävät kaikki keinot olevan luvallisia. Hän ei edes häpeä, että aikoo EU:n vastustajana vain piipahtaa EU-parlamentissa. Eikö se jo ole kansanvallan pilkkaamista?

* * * *

Minusta tuntuu, että poliittinen järjestelmämme tarvitsee nyt kuitenkin soineja ja repoja. Uskon, että demokratia on itseään kivuliaastikin korjaava systeemi. Asioiden täytyy kypsyä, ennen kuin paise puhkeaa ja paraneminen alkaa.

Tämä edellyttää, että puolueiden vastuuhenkilöillä on uskallusta kysyä, mikä on puolueiden tehtävä ja tila. Jospa paljastuukin, että talouskriisin suurin ongelma ei olekaan rahojen loppuminen, vaan se, että arjestamme puuttuu aatteita ja arvoja. Ilman niitä politiikka ei kykene toimimaan yhteiskunnallisen kehityksen veturina ja vastuunkantajana. Yritykset ja kansanliikkeet eivät pysty puolueita korvaamaan.

Keskustalle olisi tervehdyttävää arvioida, onko se hoitanut lähiöiden ja perukoiden köyhien asiaa, onko se yhä sivistysaatteen puolue ja mitä ihmisyys on 2000-luvulla? Ja sekin olisi hyvä muistaa, että vaikka politiikassa ajetaan asioita, sen tärkeintä käyttövoimaa ovat arvot ja tunteet.

Ne eivät saa jäätyä.

Eeva Kuuskoski

Kommentoi blogia Uuden Suomen sivulla oheisesta linkistä:

http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/2009/05/11/puolueiden-uusi-tuleminen/

 

Hyvä Klaus!

Torstai 9.4.2009 klo 10.41 - Eeva Kuuskoski

 

"Postia pappi Jaakobille" ei pärjää popkornielokuvien puristuksessa, elokuvakriitikko kirjoitti.

Näin voi olla. Se on omanlaisensa. Klaus Härö ei taaskaan mennyt jonon jatkona. Hän on ohjannut jo monta koskettavaa, erilaista elokuvaa.

Uhrautumista ja hyvän tekemistä kuvaavan elokuvan tulo teattereihin osoittaa, että myös amerikkalaisen kaupallisuuden kulta-aikana on vaihtoehtoja. Tarvitaan vain näkemystä ja uskallusta sen toteuttamiseen.

 

* * * *

Tärkein oppi 1990-luvun lamasta on se, että aina on monta tapaa toimia. On kuitenkin ratkaistava, mikä on arvokasta ja tärkeää. Kaikkea ei voi saada.

Muistan hyvin, miten minullekin silloin vakuuteltiin, että hallituksella ei ole vaihtoehtoja. Aina kuitenkin tehdään valintoja, vaikka nyt ei enää  kannatakaan kinastella, kuka silloin oli oikeassa tai vähiten väärässä.

Tämänkin talouskriisin keskellä on ymmärrettävä, mitä elämässä pitää suojella ja vaalia. Kriisitilanne voi synnyttää kivun kautta myös uutta, toisenlaista. Siksi yhteiskunnallisen keskustelukuoron täytyy aina olla moniääninen. Elvytystä kritisoivillekin on oltava tilaa.

 

* * * *

Kansanvalistaja Seppo Niemelä muistutti äskettäin lehtihaastattelussa, että suomalainen sivistys, alun perin kansansivistys, käsitetään liian kapeasti. Yritämme sivistää itseämme, kehittää omaa persoonaamme kilpailukykyiseksi timantiksi.

Niemelä palauttaa mieleen, että kansansivistyksen alkuisät pitävät itsensä kehittämistä tarkoituksettomana, ellei persoonan sivistys tule kanssaihmisten hyväksi.

Sivistystyö tarvitsisi oman yhteisöllisen piirteensä, jolloin se voisi vastata yhteiskunnassa lähes räjähtäen kasvavaan sivistystarpeeseen. Tässäkin kaivattaisiin toisenlaista.

Onko vapaista kansalaisjärjestöistä uuden tuojiksi?

 

* * * *

Entä kuka lohduttaisi Nyytiä? Mitä tapahtuu kun vatsatautimörkö ravistelee tyytyväisenä omassa kodissaan asuvaa 80-vuotiasta vanhusta. Monta päivää kivuliaana, voimattomana ja yksin on kova koettelemus.

Ikääntyneistä ystävistä ei ole apua. Naapurina asuvat lapsiperheet eivät ole tottuneet "häiritsemään" vanhuksia. Terveyskeskus vakuuttaa, että jos on tarvetta tiputukseen, petipaikka löytyy. Iso lapsikatras kaartelee kukin tahollaan.

Yksilökeskeisessä elämisen mallissamme on asioita, jotka kaipaavat muutosta. Ammatillisen avun rinnalle tarvitaan aina läsnä olevia, vieressä kulkevia ihmisiä, meitä.

Voisiko arjessakin tehdä toisin?

Eeva Kuuskoski

Kommentoi blogia osoitteessa:

http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/2009/04/09/hyva-klaus/

 

Onko meillä malttia viisastua?

Keskiviikko 11.3.2009 klo 22.14 - Eeva Kuuskoski

Talouselämän vaikuttaja ja työmarkkinoiden sovittelija Matti Pekkanen opetti nuorelle ministeri-kansanedustajalle 1980-luvulla, millaisia me ihmiset olemme.

 

Hän väitti, että olemme valmiit muutokseen vasta kuilun partaalla. Silloin pöydällä oli työmarkkinasovun rakentaminen ja työttömyysturvalainsäädännön iso remontti.

 

Arvio tuntui minusta silloin kovin kyyniseltä. Tuon kohtaamisen keskustelut ovat kuitenkin monesti palanneet mieleeni. Elämää nähnyt vastuun kantaja taisi olla oikeassa.

 

* * * *

 

Kuntalain mukaan kunnan tehtävänä on ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Lisäksi niiden pitää järjestää monien erityislakien velvoittamat palvelut.

 

Kuntapäättäjät toimivat vaatimusten paineessa usein niin, että päälle kaatuvat ongelmat ratkaistaan ja pitkäjänteinen työ jää sivuun. Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, että taantuman ja laman tilanteessa ennalta ehkäisevästä toiminnasta tingitään ensimmäiseksi.

 

On toki niin, että virrassa hukkumaisillaan olevat on pelastettava, mutta tärkeää olisi huolehtia myös siitä, että uusia ei putoaisi virtaan. On toimittava ennakolta. Sitähän on peräänkuulutettu viime aikoinakin monen onnettomuuden ja katastrofin yhteydessä: miksi ei oltu tehty mitään tämän ehkäisemiseksi.

 

* * * *

 

Sama sävel soi ilmastotalkoissa.

 

Mitä tapahtuikaan, kun ensimmäiset uutiset maailmanlaajuisesta talouskriisistä levisivät? Niin talouselämän kuin meidän kuluttajienkin ääni muuttui. Rupesi ilmestymään kannanottoja, että vaikeina aikoina ei ole varaa tehdä suuria ilmastonmuutosta torjuvia uudistuksia.

 

Hetkessä huoli maapallon tilasta ja seuraavista sukupolvista putosi näyttämöltä.

 

* * * *

 

Eläkeiän pidentämiskeskustelustakin olen saanut saman vaikutelman. Pitkälle tulevaisuuteen katsominen jää ajankohtaisen keskustelun alle.

 

Tietenkin meitä kaikkia harmittavat Amerikan herrojen pelit ja niistä käynnistynyt talouskriisi. Mutta vaikka meitä kuinka vihastuttaisi, globaalin talouden laskut täytyy meidänkin maksaa. Me suomalaiset voimme maksaa ne vain omalla työllämme, halusimmepa tai emme.

 

Yllättävästi on kuulunut myös myönteisiä ääniä. Monet tavalliset ihmiset ottavat kantaa arjen ympyröissä päätöspöytien ulkopuolella. Heille tuntuu olevan selvää, että eliniän pidetessä ja ihmisten hyvinvoinnin lisääntyessä työssä on jatkettava pidempään.

 

Jotkut tosin vihoittelevat, että tyylipisteet ovat olleet kadoksissa. Niinkö? Vai pelaako tässäkin Matti Pekkasen teoria; tämäkin päätös pitäisi tehdä vasta kun toinen jalka on jo tyhjän päällä.

 

Milloinkahan meille ihmisille tulee malttia viisastua?

 

Eeva Kuuskoski

Kommentoi blogia Uuden Suomen sivulla:

http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/12/onko-meilla-malttia-viisastua/

 

 

 

 

Onko hallituksen värillä väliä?

Maanantai 16.2.2009 klo 9.59 - Eeva Kuuskoski

 

Luottamus kansanvaltaan on ollut köyhän enemmistön tulevaisuuden turva. Suomenkin historiasta tiedämme, että vähäväkisimmät ovat voineet panna toivonsa vain politiikan varaan.

 

Hyvinvointivaltio on kohentanut tavallisen ihmisen elämää; kouluja on rakennettu, hoitolaitoksia perustettu ja taloudellista turvaa lisätty. 1980-luvun lopulla väitimme jo, että Suomesta on köyhyys kitketty.

 

Mutta missä on viimeisten 20 vuoden aikana ollut köyhien toivo? 1990-luvun ankara lama kuritti kansakuntaa perin juurin. Monista asioista oli tingittävä, mutta valtiovallan leikkaustoimet koskivat erityisesti ihmisten perustoimeentuloon liittyviä etuuksia. Sieltä säästettiin, missä vastarinta oli heikointa.

 

Laman jälkeen olemme eläneet lihavia vuosia. Paljon uutta on syntynyt ja työssäkäyvien ansiokehitys on ollut hyvä. Kuitenkaan perustoimeentuloturvaan tehtyjä leikkauksia ei ole paikattu, korotuksista puhumattakaan. Kun vain osa perusturvaetuuksista on sidottu edes elinkustannusindeksiin, köyhyys on taas monen kodin arkipäivää.

 

Tilastotkin ovat jo vuosia kertoneet, että köyhissä perheissä elävien lasten lukumäärä on kasvussa. Tiedetään tarkkaan, että köyhyys uhkaa lapsiperheitä, joissa on alle 3-vuotias lapsi, useampia lapsia tai joissa on vain yksi huoltaja. Terveyserot ovat lisääntyneet samalla kun suomalaisten terveydentila on keskimäärin kohentunut. Ruokapankkien jonotkaan eivät ole lyhentyneet.  Eurostatin mukaan joka kahdeksas arvioidaan köyhäksi. Se on lähes puolimiljoonaa suomalaista.

.

Uutta on se, että meillä on jälleen köyhiä eläkeläisiä peräti 200 000. Ja uutta on sekin, että köyhien joukossa on myös työssä käyviä ihmisiä. Tiedetään, että työ on paras suoja köyhyyttä vastaan. Työmarkkinoiden epävakaus on kuitenkin merkinnyt sitä, että kun sieltä kerran putoaa, on vaikea päästä takaisin hyvälle työuralle.

 

Köyhyys on nyt aikaisempaa sitkeämpää ja pitkäkestoista. Myös toimeentulotuen asiakkuus on pitkäaikaista; ihmiset joutuvat sinnittelemään toivottomassa tilanteessa jopa vuodesta toiseen.

 

Meillähän on ollut erilaisia köyhyysohjelmia. Totta. Mutta niiden vaikutukset ovat olleet kovin heiveröiset, koska ongelmavyyhteen ei ole tartuttu määrätietoisesti eikä riittävän perusteellisesti. Vai onko puuttunut tahtoa? Viimeisten 20 vuoden aikana on ollut hyvin erilaisia hallituskokoonpanoja sinipunaisesta sateenkaaresta sinivihreään. Silti yksi kymmenesosa suomalaisista on jäänyt lähes tyystin ilman hyvinvoinnin kasvun hedelmiä.

 

SATA-komitean syntysanat pohjaavat nykyhallituksen ohjelmaan; täytyy parantaa työn kannustavuutta, vähentää köyhyyttä ja turvata riittävä perusturva kaikissa elämäntilanteissa. Näin juuri. Köyhän toivo on euroissa.

 

Komitea on vetänyt ensimmäiset linjansa. Nyt lähenevät tasavallan suuret päivät. Hallituksen puolivälin tarkastelussa on mahdollisuus osoittaa kouriintuntuvasti, että hallituksen värillä on väliä.

 

Eeva Kuuskoski

 

Ps. Jos haluat kommentoida blogia, tee se Uuden Suomen sivustolla

 http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/

 

 

Tangolla terveyttä

Maanantai 19.1.2009 klo 20.32 - Eeva Kuuskoski

 

Tunnelma tiivistyy monessa kodissa, kun lukioiden toisen vuoden opiskelijat valmistautuvat vanhojen tansseihin. Tohina alkoi jo syksyllä, kun tytöt ryhtyivät suunnittelemaan ja etsimään pukujaan.

 

Vanhemmat ovat saaneet avointen ovien päivässä seurata myös tanssiharjoituksia. Se on oppilaidenkin mielestä ollut ihan kivaa koulutyötä. Näyttää olevan iso juttu, helmikuun puolivälissä nähdään, miten askeleet sopivat.

 

* * * *

 

Jouluvisiitillä syntyi perinpohjainen keskustelu tanssin merkityksestä. Talon kuusikymppinen isäntäpari on innostunut tanssimusiikista; parketille riennetään pitkänkin matkan päähän jopa monesti viikossa ja tuttavia on ympäri maata.

 

Sain melkoisen katsauksen, kuinka tango ja muut tanssit voivat ennalta ehkäistä stressiä, ahdistusta ja masennusta. Tanssi tekee sydämellekin hyvää. Ja kuinka yhteiskunnalle on suuri tappio niin taloudellisesti kuin kansanterveyden kannaltakin, kun tanssia ei ole ymmärretty erityisesti varttuneempien ihmisten terveyden ylläpitäjäksi. Tanssimiseen liittyy sekä fyysisen rasitus että vahva psykososiaalinen tunneosuus. Ihminen kaipaa kosketusta.

 

* * * *

.

Itselleni palautuivat mieleen lapsuuden unelmat. Pienenä tyttönä halusin Hollywood-tanssijaksi. Pian kuitenkin huomasin, ettei selkä taivu eikä sääri nouse. Harjoittelu jäikin vähälle.

 

Haaveiden kariutuminen harmittaa vieläkin. Mutta vielä enemmän harmittaa tanssiin liittyvä tapaus 1980-luvulta, kun en tarttunut härkää sarvista. Minulla oli tuolloin mahdollisuus vaikuttaa suomalaiseen sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Sain kirjeen, kansalaisaloitteen, jossa suositeltiin, että perinteiselle tanssille tulee luoda edellytyksiä. Sillä kun oli aloitteen mukaan monia myönteisiä terveysvaikutuksiakin.

 

Innostuin aloitteesta. Esittelin sitä silloiselle, nyt jo edesmenneelle lääkintöhallituksen pääjohtaja Matti Ruokolalle. Hän oli räväkkä ja avarakatseinen, mutta tokaisi silti kauhistuneena: - Älä ihmeessä puhu tuollaisia missään, saatat häpeään koko ministeriön ja lääkintöhallituksen.

 

Valitettavasti otin neuvosta vaarin ja jätin aloitteen siihen. Mutta terveyden edistäminen, ruumiin, sielun ja mielen hyvinvoinnin vaaliminen, ei koskaan ole liian myöhäistä. Nyt pitää nostaa tanssi sille kuuluvaan asemaan ja vahvistaa elämän iloa sekä hyvän mielen kokemuksia.

 

Työnantajat tarjoavat nykyään työntekijöilleen kulttuuri- ja virikeseteleitä jopa jääkiekko-otteluihin. Kyllä niillä silloin pitäisi päästä perinteisiin tansseihinkin, joiden hyöty on terveyden vaalimisessa varmasti parempi.

 

Nyt aloite toimeksi, kaikenikäiset tanssin pyörteisiin.

Eeva Kuuskoski

Löydämmekö lapsen?

Torstai 25.12.2008 klo 11.36 - Eeva Kuuskoski

 

Sain kotihiippakunnan piispalta perinteisen joulutervehdyksen. Oikein kirjeen otsikolla "Lapsi". Eero Huovinen muistutti seimen lapsen tulosta luoksemme, joulun ihmeestä.

 

Mutta piispa painotti myös, kuinka lapsi on sekä tehtävä että lahja; radikaali haaste meille aikuisille. Lapsi kyseenalaistaa kiihtyvän menomme. Siinä, missä me keskitymme suorittamaan, lapsi vain on ja leikkii. Ehdimmekö nähdä sen?

 

* * * *

 

Maailmanlaajuista lapsen oikeuksien päivää juhlittiin marraskuussa. Aloitimme YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuoden.

 

Samaan aikaan Helsingissä hässäköitiin lukioiden syyslomien kanssa. Kaupungin opetusvirastossa oli huomattu, että joissakin lukioissa vietettiin viikon mittainen syysloma ohjeiden vastaisesti. Näin oli kouluissa tehty oppilaidenkin toivomuksesta. Samalla oli kuitenkin huolehdittu riittävästä koulupäivien lukumäärästä.

 

Onneksi lehtikirjoittelun ja oppilaiden demonstraatioiden jälkeen opetuslautakunta päätti sallivammasta käytännöstä.

 

* * * *

 

On erinomaista, että meillekin on saatu lapsiasiainvaltuutettu. Maria Kaisa Aula on ollut toimelias, tarkkasilmäinen ja herkkäkorvainen.  Hän on saanut myös toimistonsa pyörimään. Valtuutettu jaksaa muistuttaa viranomaisia ja muuta yhteiskuntaa lasten oikeuksista ja lasten kuulemisen välttämättömyydestä.

 

Valtuutetun syksyn kyselyssä 9-17 -vuotiaat listasivat asioita, jotka olivat hyvin ja mihin he haluaisivat vaikuttaa.  Mitään yllättävää ei tullut esille. Suuri osa lapsista voi hyvin ja heidän arkensa on mallillaan. Tärkeitä asioita ovat kodin ilmapiiri, maittava arkiruoka, koulutus ja hyvät suhteet koulussa.

 

Jälleen kerran lapset toivoivat voivansa viettää enemmän aikaa perheen kanssa. He haluaisivat myös ottaa osaa keskusteluihin, joissa heidän ja perheen yhteisistä asioista päätetään. Samat viestit ovat toistuneet myös alakoululaisten haastatteluissa.

 

Lapsille rakkaus on arkista huolenpitotekoja, ei vain puhetta. Onko meidän mahdotonta tässä hyvinvointiyhteiskunnassa turvata jokaiselle lapselle hyvä ruoka ja läsnä olevaa aikaa.

 

Lapsiasiainvaltuutetun selvityksissä on sanomaa myös politiikan päättäjille.

 

* * * *

 

Hätkähdin äskeisestä ratikkakeskustelusta. Selkäni takana kaksi kolmekymppistä miestä jutteli joulun ajasta. Kumpikin kertoi käyvänsä pyhinä syntymäkodissaan vanhempiensa luona, mutta kumpikaan ei aikonut jäädä yöksi. Se olisi kuulemma liian ahdistavaa.

 

Jäin pohtimaan, kuvasiko keskustelu suomalaista elämänmuotoa. Meille läheisyys on kaivattua, mutta ei helppoa. Puhelin levisi Suomessa nopeasti. Onko suomalaisten luontevampaa puhua kännykällä ja netissä kuin kohdata toinen silmästä silmään. Vai mitä ahdistuskeskustelu kertoo?

 

Olen iloinen siitä, että joulun vieton tavat ovat laajentuneet. On mahdollista kokoontua yhteen muutenkin kuin perheen ja lähisukulaisten kanssa.

 

Lapset ovat meidän yhteisiä lapsiamme. Heissä on toivomme ja isänmaamme tulevaisuus, mutta he ovat ennen kaikkea tänään. Siksi on tärkeää rakentaa yhteyttä jo tänä jouluna eikä vasta joskus sitten.

 

Eeva Kuuskoski

Mieltäni polttaa

Maanantai 24.11.2008 klo 11.10 - Eeva Kuuskoski

 

Talouskriisiä puidaan joka puolella. Hyvä niin. Vaikeat ajat ovat varmasti edessä.

Miten se pääsi taas yllättämään? Kuulemma joku ensimmäisen kauden kansanedustaja oli epäillyt jo vuosi sitten, että Euroopan velkainen talous ei kestä. Mutta kukapa nyt asiantuntemattomien puheista välittäisi. Yhden totuuden maassa on hankala keskustella!

Kriisipuheen keskeltä on alkanut kuulua, että perusturvan parantamiseen ei nyt ole varaa. Tärkeää, sanovat, mutta nyt ei ole oikea aika.

Kerroimme muille eurooppalaisille 1980-luvun lopulla, että Suomessa ei ole enää köyhyyttä. Ei perustoimeentuloturva ollut silloinkaan aukoton. Esimerkiksi kaikilla työttömillä - puolison tulojen tarveharkinnasta johtuen - ei ollut oikeutta työttömyysturvan peruspäivärahaan. Parissa vuosikymmenessä perusturvaetuudet, niin päivärahat, kotihoidontuki, lapsilisät, ovat jääneet talouskehityksessä hurjasti jälkeen. SATA-komitealla on töitä!

Mieltäni polttaa, onko meillä rohkeutta ja viisautta nähdä, että nyt on vihoviimeinen hetki parantaa toimeentulon perusturvaa. Se on osa sitä yhteisöllisyyden perustaa, jota tämä hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee. Eikä ole kunniaksi, että olemme tuloerojenkin kasvussa ennätysvauhdissa.

Hallitus on ilmoittanut pitävänsä kiinni meille palkkatyöläisille lupaamistaan verohelpotuksista. Se uskoo ja toivoo, että käytämme verokevennykset kulutukseen ja talouskasvuun. Tosin kukaan ei voi tietää, menevätkö kevennykset kulutukseen vai sukanvarteen.

Vieläkin perustellumpaa on parantaa perusturvan varassa elävien arkitaloutta. Sinne ohjatut eurot menevät varmasti kulutukseen. Pääministeri-valtiovarainministeri -voimakaksikon soisi puhuvan vahvasti perusturvan parantamisen puolesta.

Nykyaikainen ja oikeudenmukainen perustoimeentulo ei lyö korvalle ahkeruuden palkitsemista. Olen vakuuttunut, että se on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen selviytymiskeino globaalin talouden markkinoilla, vaikka se on vielä tänään joillekin guruille outo asia.

* * *

Rahallakaan ei saa kaikkea. Yhteisöllisyyden lisäämistä on koulutragedioiden jälkeen vaadittu yhtenä miehenä. Nyt pitäisi kiireidenkin keskellä miettiä, mitä se on.

Yhteisöllisyyden peruspilari on aika, se, että olemme ihmisinä läsnä toinen toisillemme; kotona lapsillemme ja muille läheisille, ja että meillä on aikaa rakentaa pieniä yhteisöjä, sanoa huomenta naapurillekin.

Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet kauppojen sunnuntaiaukiolosta. Ostosaikaako me tarvitsemme lisää? Eikö hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen pitäisi etsiä sellaisia rakenteellisia ratkaisuja, jotka luovat selkeämpää rytmiä työlle ja levolle, antavat ihmisille mahdollisuuksia rauhoittua ja pysähtyä.

Kiinteistöinvestoinnit tietysti poikivat paremmin, jos kauppa pyörii kellon ympäri seitsemänä päivänä viikossa. Suomalaisten hyvinvointia se tuskin lisää. Kysymys on paljon enemmästä kuin siitä, voiko perheeni mennä sunnuntaina ostoksille. Kysymys on koko yhteiskunnan arvoista ja kulttuurista.

Eeva Kuuskoski

Voit kommentoida blogia Uuden Suomen sivuilla osoitteessa:

http://eevakuuskoski.blogit.uusisuomi.fi/2008/11/24/mieltani-polttaa/